Yle: Syke ja Ilmastopaneeli vaativat, että metsien ilmastosuunnitelma pitäisi laittaa uusiksi – "Suunnitelmalta putosi pohja kokonaan pois"
Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Ilmastopaneeli vaativat, että metsiä ja maankäyttöä koskeva ilmastosuunnitelma pitäisi laittaa kokonaan uusiksi, kertoo Yle Uutiset. Ilmastopaneeli on hallituksen nimittämä asiantuntijaelin, joka antaa politiikkaa koskevia suosituksia.
Ylen mukaan syy vaatimuksiin on toissa viikolla kuultu uutinen, että koko maankäyttösektori on muuttunut päästölähteeksi ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa. Se tarkoittaa, että Suomen metsien muodostama hiilinielu ei enää riitä imemään turvepelloista ja metsäkadosta eli muun muassa pellonraivauksesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä.
Suomen ympäristökeskuksen pääjohtajan, Leif Schulmanin mukaan keinot, jotka loppusuoralle ehtineeseen ilmastosuunnitelmaan on ehditty kirjata, eivät enää päde.
– Suunnitelmalta putosi pohja kokonaan pois, Schulman sanoo.
Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen puolestaan kommentoi Ylelle, että uusi ilmastosuunnitelma ei vastaa enää nykytilanteeseen ollenkaan.
– Kaikki pitäisi miettiä uudestaan, Ollikainen toteaa.