Pesäpallon isä Tahko Pihkala halusi koko kansan liikkeelle
19-vuotias pihtiputaalainen nuorukainen Lauri Pihkala näki ensimmäisen baseball-ottelunsa Bostonissa heinäkuussa 1907. Vaikka toisin voisi kuvitella, Pihkala ei hurmioitunut näkemästään.
– Ottelu vaikutti hänestä lähinnä pitkästyttävältä, tietokirjailija Kalle Virtapohja kertoo kirjassaan Lauri Pihkala – koko kansan Tahko.
Vasta kun amerikkalaisten huimien yleisurheilusaavutusten kerrottiin olevan baseballin ansiota, Pihkala kiinnostui. Muutamaa vuotta myöhemmin hän teki uuden, yli kahdeksan kuukautta kestäneen tutustumismatkan Yhdysvaltoihin ja ryhtyi kehittelemään pallopelistä omaa versiotaan.
Aluksi pitkäpallon, myöhemmin pesäpallon nimellä tunnettuun lajiin tuli vaikutteita baseballista, saksalaisesta Schlagballista ja kotimaisesta kuningaspallosta.
Virtapohjan mukaan Pihkalan tavoitteena oli alusta lähtien kansallispelin kehittäminen Suomeen. Eikä minkä tahansa pelin, vaan kehittäjänsä mukaan pesäpallo opettaisi lajin harrastajat sovittelemaan ristiriitoja ja noudattamaan yhteisesti sovittuja sääntöjä.
Pihkala korosti pesäpallon siveellisesti ja sotilaallisesti kasvattavaa merkitystä.
– Jokaisessa ottelussa esiintyi Tahkon mukaan tilanteita, jotka vaativat yksityistä pelaajaa uhrautumaan, ”kuolemaan” yhteisön edun hyväksi, Virtapohja kirjoittaa Pihkalan elämäkerrassa.
Lauri ”Tahko” Pihkala syntyi Pihtiputaalla vuonna 1888 kirkkoherra, valtiopäivämies Aleksanteri Gummeruksen ja hänen Alma-vaimonsa kuopukseksi. Vuonna 1906 kolme veljeksistä vaihtoi sukunimensä Pihkalaksi.
Kotona oli leikki- ja peliseuraa tarjolla runsaasti, sillä perheessä oli yksitoista lasta. Virtapohjan mukaan Lauri oli huonokuuloinen ja -näköinen, joten urheilu oli hänelle hyvää terapiaa.
Lauri innostui ensin pallopeleistä, sitten yleisurheilusta. Hän voitti 200, 400 ja 800 metrin juoksussa useita Suomen mestaruuksia ja edusti Suomea kaksissa olympialaisissa.
Vuodesta 1913 lähtien hän alkoi suuntautua valmentajaksi ja urheiluvaikuttajaksi. Pihkalaa voi pitää Suomen ensimmäisenä ammattivalmentajana, kun hän kiersi moottoripyörällään ympäri maata SVUL:n urheilukonsulenttina.
Pihkala avioitui vuonna 1916 Rauna Mustakallion kanssa. Pariskunta sai viisi lasta, joista esikoinen Kaspar kuoli 1,5 vuoden iässä ja toinen poika Otto 19-vuotiaana.
Työuransa Pihkala teki pääasiassa suojeluskuntien urheilutehtävissä. Hän oli Martti-veljensä kanssa mukana jo suojeluskuntien perustamisessa vuonna 1917.
Kun suojeluskunnat jatkosodan jälkeen lakkautettiin, Pihkalan elämäntyöltä putosi pohja. Hän jatkoi urheilun edistämistä toimimalla järjestöissä ja kirjoittamalla lehtiin.
– Urheilu oli ollut keino, jolla kansaa valmistettiin sotaan. Nyt siitä tuli kanava, jolla kansa saatiin irti sotavuosien murheista ja sodanjälkeisistä painajaisista, Virtapohja kuvailee.
Virtapohja nimeää kirjassaan Pihkalan Suomen kaikkien aikojen merkittävimmäksi urheiluvaikuttajaksi. Pesäpallo on urheilumiehen keksinnöistä tunnetuin, muttei suinkaan ainoa.
Pihkala oli ideanikkari, joka keksi milloin mitäkin uutta kansan liikuttamiseksi. Tahkolla oli vahvasti sormensa pelissä siinä, että suomalaisilla on nykyisin hiihtoloma, Helsingin olympiastadion, Vierumäen urheiluopisto, Salpausselän kisat, Suomen Latu ja Suomi–Ruotsi-maaottelu.
Kaikki Tahkonkaan ideat eivät olleet yhtä loistavia. Toteutumatta jäi esimerkiksi Ruotsin nimittäminen olympialaisten pysyväksi järjestämispaikaksi.
Uutta pallopeliä salamapalloa Pihkala kehitteli 1960-luvulta lähtien, mutta uuvuttava juoksupeli ei koskaan saavuttanut laajaa suosiota.
Henkilönä Pihkala oli ristiriitainen. Hän oli jääräpäinen tulisielu, joka riitautui loppuiäkseen muun muassa presidentti Urho Kekkosen kanssa. Vielä 1930-luvulla urheiluvaikuttajat tekivät sujuvaa yhteistyötä, kunnes välit katkesivat sotavuosina.
Kalle Virtapohja arvelee, että taustalla olivat erot elämäntavoissa ja poliittisissa näkemyksissä. Pihkala oli raittiusmies ja karsasti ystävyyspolitiikkaa Neuvostoliiton suuntaan.
Pihkala suhtautui nihkeästi naisten kilpaurheiluun ja letkautteli lehtijutuissaankin ”piikasten pingerryksestä”. Hänen toimistaan sisällissodassa ja suhteistaan Hitlerin Saksaan on kirjoitettu runsaasti.
Virtapohjan mukaan Pihkala ei ollut mukana valkoisten suorittamassa surullisenkuuluisassa Harmoisten sairaalan verilöylyssä. Elämäkerturi ei myöskään usko Pihkalan kannattaneen kansallissosialismia.
– Tahkolle liikunnan ilosanoma oli niin suuri asia, että hän ummisti silmänsä kansallissosialistien julmuuksilta, Virtapohja päättelee.
Kalle Virtapohja: Lauri Pihkala – Koko kansan Tahko. Docendo, 315 s.