Niinistö: Suomi on jo pitkään ollut liittoutunut maa – Tutkija arvioi Ylellä, että presidentti madalsi Naton kynnystä
Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Suomi on käytännössä jo liittoutunut maa.
– Ei kai siitä nyt mitään epäilystä ole kenelläkään ollutkaan, ei edes Venäjällä, Niinistö sanoi turvallisuuspoliittisesta tilanteesta pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Niinistö kertasi, että Suomi on liittoutunut EU:n kautta jo 27 vuotta sitten.
– Ja kumppanuutemme Naton kanssa on tietysti varsin pitkälle mennyttä yhteistyötä. Meillä on viime vuosikymmenen aikana tehty useita kahdenvälisiä ja kolmenvälisiä turvallisuutta ja puolustusta tehostavia sopimuksia läntisten kumppanien kanssa. Myös Naton kehittynyt jäsenyys on noin kymmenisen vuotta vanha.
– Joten tässä on paljon tapahtunut, suunta on otettu hyvin vahvasti, Niinistö sanoi.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak totesi tiedotustilaisuuden jälkeisessä Ylen erikoislähetyksessä, että presidentillä oli viestissään uusi sävy.
– Joku voisi sanoa, että samansuuntaisia viestejä on annettu ennenkin, mutta en ole itse koskaan kuullut että presidentti olisi näin selvästi sanonut, että me olemme jo liittouneet, hän analysoi.
Salonius–Pasternak sanoi olleensa itse jo hyvin pitkään sitä mieltä, että Suomi on poliittisesti ja taloudellisesti liittoutunut.
– Onneksi – demokratioissa ainakin – sotilaallinen toiminta on alisteinen politiikalle. Eli jos on poliittisessa unionissa, on hyvin selvää, että olemme liittoutuneet. Olemme nähneet taloudellisen vääntövoiman, joka EU:lla on, kun se toimii yhdessä.
Tutkijan mukaan presidentin sanavalinnoilla oli merkitystä.
– Presidentti tässä vaiheessa tavallaan madaltaa kynnystä niille jotka ajattelevat, että Nato-jäsenyys jotenkin tekisi Suomesta liittoutuneen.
– Hän madalsi sitä sanomalla, että me ollaan jo, paitsi sotilaallisesti.