Suomessa rikottiin helmikuussa sade-ennätyksiä
Sää
Helmikuu oli Suomessa paikoin jopa ennätyksellisen sateinen, kertoo Ilmatieteen laitos. Helmikuun suurin sademäärä eli noin 135 millimetriä mitattiin Virolahdella Koivuniemen havaintoasemalla Kymenlaaksossa. Kyseessä on uusi helmikuun sademääräennätys Suomessa. Edellinen helmikuun ennätys eli noin 132 millimetriä mitattiin kuusi vuotta sitten samoilta seuduilta Kouvolan Anjalasta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan helmikuussa satoi poikkeuksellisen paljon erityisesti maan etelä- ja itäosissa. Myös muualla maassa sadekertymät olivat tavanomaista suurempia.