NBC: Eristäytynyt Putin raivoaa lähipiirilleen – "ei enää sama tarkkasilmäinen diktaattori"
Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on yhä turhautuneempi armeijansa takkuavaan etenemiseen Ukrainassa.
Uutiskanava NBC:lle kerrotaan, että Putin kokee ainoaksi vaihtoehdokseen paisuttaa entisestään väkivaltaisen hyökkäyksen voimaa.
Amerikkalaistiedustelun mukaan Putinin lähipiiri on joutunut autoritaarisen johtajansa raivonpurkausten kohteeksi.
Koronaviruksen pelossaan eristäytynyt presidentti on suunniltaan kansainvälisistä talouspakotteista, jotka uhkaavat romahduttaa maan talouden.
Lisäksi hän kokee nöyryyttävänä sen, ettei lähtökohtaisesti ylivoimaiseksi arvioitu Venäjän armeija ole onnistunut saavuttamaan nopeita voittoja.
NBC:n uutisille puhunut tiedustelukomitean johtaja, senaattori Mark Warner arvioi, että Putin on hämmästynyt Ukrainan vastarinnan kestävyydestä.
– Hän on eristänyt itsensä. Hän ei ole ollut Kremlissä kovin paljon.
Warnerin mukaan Putin on saanut yhä vähemmän rehellistä palautetta ja tietoa neuvonantajiltaan. Senaattori pelkää, että Putin on enää yhteydessä vain mielistelijöihinsä.
Tiedustelupalvelu CIA:n entisen johtajan John Brennanin mukaan Putin on muuttunut.
– Hän ei enää ole se sama kylmäverinen, tarkkasilmäinen diktaattori, joka hän oli vuonna 2008.
Länsimaisen diplomaattilähteen mukaan Putin vaikuttaa olevan yhä eristäytyneempi ja huonommin informoitu.
– Me emme usko, että hänellä on realistista käsitystä siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu.