USU: Eläkkeiden puoliväli-indeksille tukea vain perussuomalaisilta
Uutissuomalaisen kyselyn mukaan puoliväli-indeksin palauttamista työeläkkeisiin kannattaa eduskuntapuolueista vain oppositision perussuomalaiset.
Kaikki viisi hallituspuoluetta SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP vastustavat sitä. Oppositiosta kokoomus ja nyt-liike vastustavat. Kristillisdemokraatit ei ota asiaan suoraa kantaa.
Kymmenestä eduskuntaryhmästä kyselyyn vastasivat kaikki muut paitsi valta kuuluu kansalle.
Kysymys eläkkeiden korottamisesta nousi pinnalle viime viikolla, kun 23 SDP:n kansanedustajaa jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen pienimpien työeläkkeiden korottamisesta.
Perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtajan Ville Tavio sanoo, että puolueella on valmius parantaa työeläkkeen saajien asemaa.
Pääministeripuolue SDP:n Antti Lindtman sanoo, ettei ryhmä ole muodostanut kantaa työeläkeindeksin muuttamiseen.
– Ryhmämme toimii eläkkeensaajien aseman parantamisessa ja eläkeläisköyhyyden vähentämisessä puoluekokousten linjausten pohjalta täsmätoimin, joihin kuuluvat muun muassa kansaneläkkeen tasokorotukset, eläkkeensaajien verotuksen kehittäminen sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen huomioiminen
Keskustan Juha Pylväs sanoo, että kirjallisen kysymyksen esitys on houkutteleva, mutta myös ongelmallinen.
– Puoliväli-indeksimallissa ensimmäisen vuoden kustannusvaikutus eläkemenoihin kertautuisi vuosittain, minkä seurauksena sijoitusvarannot hupenisivat ja loppuisivat lopulta kokonaan, ellei eläkemaksuihin tehtäisi vastaavia korotuksia. Roimat eläkemaksujen korotukset taas nostaisivat työn hintaa ja tekisi työllistämisestä kalliimpaa, valtiovarainministeripuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja sanoo.
Pylvään mukaan indeksimuutos hyödyttäisi erityisesti suurta eläkettä saavia.
– Muutos kohdentuisi epäoikeudenmukaisesti, eikä se poistaisi eläkeläisköyhyyttä. Pientä eläkettä saavien toimeentulon kannalta ratkaisevampaa on kansaneläkkeen ja takuueläkkeen taso sekä julkisten palvelujen saatavuus ja niistä perittävät maksut.
Pylvään mukaan taitetun indeksi säilyttämistä puoltaa myös se, että väestön ikääntyessä sekä eläkemenot että eläkemaksut nousevat.
– Siksi tarvitsemme vahvoja puskurirahastoja, jotka tuottavasti ja turvaavasti sijoitettuina pitävät eläkemaksut kohtuullisina ja varmistavat tyydyttävän eläketason säilymisen myös tuleville sukupolville. Puskurirahastojen tyhjentäminen taas olisi lyhytnäköistä, epäoikeudenmukaista ja vastuutonta politiikkaa tulevien sukupolvien kannalta.