Pirkkalainen: Tähän tulokseen keskusta voi olla tyytyväinen – "Olisiko kannatuksen aallonpohja nyt ohitettu?"
Keskustan kuntavaalitulosta voi monella tavalla pitää onnistuneena, sanoo puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen Suomenmaalle.
Erityisen iloinen hän sanoo olevansa siitä, että keskusta kykeni tekemään selkeästi paremman tuloksen kuin gallupit ennakkoon olettivat. Valtakunnallinen kannatusprosentti oli myös parempi kuin eduskuntavaaleissa 2019, Pirkkalainen huomauttaa.
Keskusta kykeni myös pitämään asemiaan maakuntien keskuskaupungeissa. Joensuussa puolue jopa nosti paikkalukuaan.
– Hyvältä tuntuu. Meillä oli loistavia ehdokkaita ympäri Suomea ja pystyimme ottamaan kampanjassa onnistuneen loppukirin, Pirkkalainen summaa.
– Keskustan kampanjaa helpotti sekin, että pääsimme loppuvaiheessa kampanjoimaan kasvokkain ihmisten kanssa. Se on keskustan vahvuus: olemme kasvokkain kohtaamisen puolue.
Tilanteessa on Pirkkalaisen mukaan paljon samaa kuin syksyn 2012 kuntavaaleissa. Silloinkin puolue sai paremman tuloksen kuin gallupit ennakkoon lupasivat.
– Yleensä meille on haaste nostaa kannatusta gallupeista, mutta nyt onnistuimme siinä. Tulokseen voi siksi olla tyytyväinen.
Keskusta kuitenkin menetti kannatustaan suhteessa edellisiin, vuoden 2017 kuntavaaleihin. Pudotusta on luvassa yli 2,5 prosenttiyksikköä.
Pirkkalaisen mukaan se on ikävä tosiasia, jota on turha muuksi selittää. Monissa kunnissa se tarkoittaa sitä, että valtasuhteet kokevat merkittäviä muutoksia.
– Se tietenkin harmittaa. Tulokselle täytyy olla rehellinen.
Kannatuksen menetys ei Pirkkalaisen mukaan ole kuitenkaan niin harmillinen, jos sitä suhteuttaa laajempaan viitekehykseen. Keskustan kannatus on kokenut viimeisen neljän vuoden aikana isoja muutoksia. Koko poliittinen kenttä on ollut murroksessa.
– Siitä näkökulmasta ajateltuna tulos on hyvä. Jos keskusta säilyttää kolmannen sijan, osoittaa se, että populismin ja identiteettipolitiikan nousu ei välttämättä ole ollut niin voimakasta kuin on ennakoitu.
Tulos antaa Pirkkalaisen mukaan paljon itseluottamusta keskustaväelle. Gallupit ovat näyttäneet pitkään puolueelle surkeaa menestystä, mutta kuntavaalitulos osoittaa, ettei paljon puhuttu auringonlasku ole edelleenkään keskustan kohtalona.
– Tulee mieleen, että olisiko keskustan kannatuksen aallonpohja nyt ohitettu, hän pohtii.
Pirkkalainen sanoo olevansa tyytyväinen myös omaan henkilökohtaiseen tulokseensa.
Hän meni läpi Iisalmen kaupunginvaltuustoon keräten keskustan ehdokkaista eniten ääniä. Pirkkalainen tuplasi oman äänimääränsä edellisistä vaaleista.
Puolue säilyi kaupungissa suurimpana puolueena, vaikka menettikin kaksi paikkaa.