Marin: Tänään tulee valmista, mutta myöhempään iltaan menee
Kehysneuvotteluissa tulee tänään valmista, sanoo pääministeri Sanna Marin (sd.). Marin kommentoi asiaa saavuttuaan Säätytalolle hallituksen neuvotteluihin.
Valmistumisessa kestää kuitenkin pääministerin mukaan myöhempään iltaan, sillä edessä on vielä teknistä tarkistusta. Hän sanoi, että virkamiesten on varmistettava, että julkisen talouden suunnitelma on teknisiä yksityiskohtia myöten kunnossa.
– Tietenkin me katsomme koko hallituksen kanssa yhdessä niin tämän julkisen talouden suunnitelmakokonaisuuden, kehykset, tietenkin nämä yksittäiset asiat, joista on neuvoteltu eilisen jälkeen, kun olemme saavuttaneet viisikon kanssa ensin linjaukset näistä isoista kysymyksistä. Meilläkin on ministeriryhmä kohta ja katsomme siellä tämän kokonaisuuden, eli kyllä meillä työntäyteinen päivä on, Marin totesi.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat kertoivat eilen, että pääkohdista on päästy sopuun ja hallitus pystyy jatkamaan työtään tilanteen kriisiytymisen jälkeen. Vielä myöhään illalla hallituksen eri työryhmissä jatkettiin keskustelua muun muassa sopeutustoimista, joita on tarkoitus tehdä vuodelle 2023.
Monet muut tähän asti Säätytalolle saapuneet ministerit eivät ole kommentoineet tilannetta tai ainakaan kertoneet yksityiskohtia. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kuvaili lopputulosta ”kohtuulliseksi ja kelvoksi” ja sanoi, että turveasia on ratkaistu ”ihan mallikkaalla tavalla”, mutta tarkemmin asioista kerrotaan hänen mukaansa vasta myöhemmin.
STT:n tietojen mukaan hallituspuolueet ovat sopineet, että ensi vuonna menokehys ylittyy 900 miljoonalla eurolla koronakriisin aiheuttamien lisäkulujen takia. Vuonna 2023 ylitys olisi 500 miljoonaa. Tällä ylityksellä kompensoitaisiin muun muassa Veikkauksen alentuneita tuottoja edunsaajille ja edistettäisiin teollisuuden sähköistymistä.
Vuonna 2023 täytyisi lisäksi tehdä noin 370 miljoonan euron sopeutustoimet. Se edellyttää budjetin uudelleenkohdennuksia, joita voi leikkauksiksikin kutsua. Näitä keinoja etsittiin vielä myöhään eilisiltana. Valtiovarainministeriö on antanut jo viikkoja sitten ministeriöille pohjaesityksen, jossa on erilaisia ehdotuksia.
Menosopeutuksista osa olisi veronkorotuksia, jotka vahvistavat julkista taloutta 100–150 miljoonalla eurolla. Oletettavasti menoja lisäävät veroratkaisut päätetään vasta syksyn budjettiriihen yhteydessä. Yritysten verotusta tuskin kiristetään.
Hallitus tavoittelee sopuratkaisussaan STT:n tietojen mukaan 75 prosentin työllisyysastetta ja velkasuhteen kasvun taittumista vuosikymmenen puoliväliin mennessä.