Kehysriihi jatkuu jo seitsemättä päivää – HS:n tiedot: Hallituksen jatko ratkennee tänään, Marin tullut keskustaa vastaan
Hallituksen vaikeat neuvottelut tulevien vuosien rahankäytöstä jatkuvat tänään seitsemättä päivää. Alun perin kehysriihen piti olla kaksipäiväinen.
Hallituspuolueiden puheenjohtajaviisikko kokoontuu puoliltapäivin. Jo aamulla neuvottelutilannetta käsitellään eduskuntaryhmissä.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi eilisiltana viisikon neuvottelujen jälkeen, että joissain asioissa on edistytty, mutta edelleen on myös paljon asioita auki.
– Edistystäkin on tapahtunut, mutta kaikki nämä osaset vaikuttavat toisiinsa, eli sikäli emme ole vielä maalissa. Mutta jatkuvasti teemme töitä yhteisen ratkaisun eteen.
Puolueet ovat asennoituneet niin, että tänään pitää ratkaisun syntyä suuntaan tai toiseen, kertoo Helsingin Sanomat (HS).
HS:n tietojen mukaan pääministeri Marin on tullut jonkin verran keskustaa vastaan uudessa kompromissiesityksessään, mutta ei välttämättä keskustan kannalta riittävästi. Verojen korotukset Marin kuitenkin olisi perumassa ainakin suurimmalta osin.
Keskusta ei olisi valmis hyväksymään mittavia veronkorotuksia.
Esityksessä vuoden 2023 valtion menoraamin ylitys olisi HS:n mukaan pienentynyt jonkin verran aikaisemmista esityksistä, mutta ei yli sataa miljoonaa euroa.
Marin teki lehden mukaan sunnuntaina esityksen, jossa vuoden 2023 ylitys oli 550 miljoonaa euroa, nyt se on noin 500 miljoonaa euroa. Ensimmäinen kompromissiesitys ylitti tämän vielä 350 miljoonalla. Keskustan ja vasemmistopuolueiden kiista vuoden 2023 ylityksen osalta on yhä 200–300 miljoonaa euroa.
Pahin kiistakapula lienee HS:n mukaan turve. Kysymys on periaatteellinen ilmastokysymys vihreille, kun taas keskusta on korostanut hallittua ja turvetuottajien sekä työntekijöiden kannalta oikeudenmukaista siirtymää.
Pääministeri ei ole itse tarkemmin avannut, missä asioissa on päästy eteenpäin ja missä ei, vaan totesi eilen illalla, että haussa on kokonaisuus, joka olisi eri puolueille mahdollinen. Hän korosti, että kompromissin luonteeseen kuuluu myös se, että se sisältää kullekin puolueelle jotain vaikeaa mieluisampien asioiden ohella.
Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kommentoi neuvottelutilannetta illan päätteeksi lyhyesti. Hän sanoi samojen isojen teemojen, talouden ja työllisyyden, olleen yhä pöydällä.
– Yhteisen tulevaisuuden näyn löytäminen Suomelle ei ole helppoa, se on käynyt kaikille selväksi, Saarikko sanoi.
Juttua ja otsikkoa täydennetty HS:n tiedoilla klo. 9.39.