Juha Majanen nimitettiin valtiovarainministeriön uudeksi kansliapäälliköksi
Valtiovarainministeriön uudeksi kansliapäälliköksi on nimitetty Juha Majanen. Hän on työskennellyt valtiovarainministeriössä muun muassa hallinto- ja kehitysjohtajana, apulaisbudjettipäällikkönä ja yksikön päällikkönä.
Virka on määräaikainen, ja huhtikuun alussa alkava kausi päättyy vuonna 2026.
– On hienoa saada uudessa roolissa tehdä työtä kestävän kasvun, maailman parhaan julkisen hallinnon ja talouden vakauden eteen. Koen tärkeäksi myös koronakriisin jälkeen edistää uudistuksia ja uudistumista, jotta meidän ja tulevien sukupolvien hyvinvointi ja oikeudet voivat toteutua, Majanen sanoo tiedotteessa.
Majanen seuraa tehtävässä Martti Hetemäkeä. Majanen on toiminut määräaikaisena kansliapäällikkönä siitä lähtien kun Hetemäki jäi eläkkeelle viime syksynä. Hetemäki siirtyi lähtönsä jälkeen Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston taloustieteen työelämäprofessoriksi.
Hetemäen seuraajan valintaprosessi alkoi jo loppuvuonna 2019. Haku jouduttiin aloittamaan uudelleen viime lokakuussa, kun alivaltiosihteeri Päivi Nergin valinta virkaan kariutui.
Virka, jota Hetemäkeä ennen hoiti Raimo Sailas, on virallisesti nimeltään ”valtiosihteeri kansliapäällikkönä”.
Edeltäjiltään Majanen sanoo haluavansa säilyttää valtiovarainministeriön ratkaisuhakuisuuden.
– Tuodaan päätöksentekijöille kaikki faktat esille ja myös haetaan sitä ratkaisua, hän sanoi mediatilaisuudessa torstaina.
Valtiovarainministeriön perinteiseksi mielletty rooli leikkauslistojen ajajana ei häntä houkuttele.
– Olen tehnyt kuuden miljardin euron leikkauslistan yhdessä kollegoiden kanssa ennen Juha Sipilän (kesk.) hallitusta. Se oli aika hirvittävää, mutta oli pakko silloin tehdä. Toivon, etten joudu toista kertaa sellaiseen tilanteeseen.
Koronakriisin ollessa vielä päällä tarvitaan Majasen mukaan elvyttävää finanssipolitiikkaa, jota Suomessa on harjoitettu.
Majanen ei hakenut tehtävää ensimmäisellä hakukierroksella, mutta uudella kierroksella hän pani paperit vetämään.
– Siinä muuttui meidän julkisen talouden tilanne. Koronan aiheuttamat haasteet alkoivat käydä ilmeisiksi, ja ajattelin, että ehkä kaltaistani kokenutta talouspolitiikan prosessien johtajaa maa tässä kohtaa kaipaisi.
Nimittämismuistiossa todetaan, että kansliapäällikön tehtävä on yksi valtionhallinnon vaativimmista tehtävistä. Majasen vahvuudeksi luettiin loppusuoran hakijoista syvällisin perehtyminen talouspolitiikkaan ja sen valmisteluun.
Majanen on 52-vuotias, koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja on ollut valtiovarainministeriössä töissä vuodesta 2002. Minkään puolueen jäsenkirjaa hänellä ei ole.