Asiantuntijaryhmältä odotetaan näkemystä koronarokottamisen järjestyksestä – kokous iltapäivällä
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu iltapäivällä käsittelemään koronarokotteen saamista Suomeen. Asiantuntijaryhmältä odotetaan oma esitystä siitä, missä järjestyksessä suomalaiset tulisi rokottaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo toivovansa, että ryhmän lausunto valmistuisi jo tänään, mutta varmuutta valmistumisesta ei ole. Hän toimii ryhmän jäsenenä.
Ryhmä ei kuitenkaan yksin päätä rokotusjärjestyksestä vaan asia menee jatkokäsittelyyn THL:ään, josta se etenee sosiaali- ja terveysministeriöön (STM). STM kysyy näkemyksiä vielä eri sidosryhmiltä.
– Tämä on pitkällinen prosessi, Nohynek sanoo.
Maanantaina saatiin jälleen positiivisia rokoteuutisia, kun lääkeyhtiö Moderna kertoi, että sen kehittelemä rokote on osoittautunut kliinisissä kokeissa 94,5-prosenttisen tehokkaaksi koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan.
Suomen suunnitelmiin tieto ei Nohynekin mukaan kuitenkaan suoraan vaikuta.
– Mutta sehän on hyvä viesti siitä, että rna-rokotekonsepti toimii. Hyvä uutinen siinä mielessä, Nohynek sanoo.
Uusi rokote perustuu synteettiseen versioon rna-molekyylistä, joka muuttaa ihmissolujen toimintaa niin, että ne alkavat tuottaa rokotetta. Kyseessä olisi ensimmäinen tällä periaatteella toimiva rokote, jos se saa hyväksynnän.
Se milloin koronarokotteita mahdollisesti saadaan Suomeen, riippuu Nohynekin mukaan siitä, milloin eri lääkeyhtiöiden rokotteille saadaan myyntilupia. Hän arvioi, että ensimmäiset rokotteet saataisiin alkuvuonna.