Ainakin kaksi ihmistä on kuollut puukotuksessa Quebecissä Kanadassa – poliisi varoitti asukkaita keskiaikavaatteisiin pukeutuneesta miehestä
Kanadan Quebecissä on poliisin mukaan puukotettu hengiltä ainakin kaksi ihmistä ja haavoitettu viittä, uutisoi muun muassa BBC.
Poliisi ilmoitti sunnuntaina noin yhdeltä aamuyöstä paikallista aikaa, että epäilty on saatu kiinni. Aiemmin poliisi oli käskenyt ihmisiä pysymään sisätiloissa, koska keskiaikaisiin vaatteisiin pukeutuneen miehen oli raportoitu hyökänneen useiden ihmisten kimppuun teräaseen kanssa.
Asukkaita on kehotettu pysymään toistaiseksi sisätiloissa ovet lukittuina, koska tutkinta on käynnissä.
Hyökkäys tapahtui Quebecin vanhankaupungin ja parlamentin alueella, BBC kertoo. Ensimmäiset ilmoitukset asiasta tehtiin hieman ennen puolta kymmentä lauantai-iltana paikallista aikaa. Yleisradioyhtiön mukaan paikalla olevat toimittajat ovat tviitanneet kuvia, joissa näkyy poliisien komentopiste parlamenttirakennuksen ulkopuolella.
Kanadan yleisradion CBC:n mukaan poliisin tiedottaja on kertonut, että kiinni otettu epäilty on 20–30-vuotias. Tiedottaja Etienne Doyon ei kertonut, onko mies poliisille entuudestaan tuttu. Hänen mukaansa viisi uhria on viety sairaalaan eritasoisten vammojen takia.