Ruotsalaislehti: Hallitusneuvotteluissa alustava sopu neljän puolueen kesken
Ruotsissa on syntynyt alustava sopu hallituskuvioista neljän puolueen kesken, kertoo Aftonbladet-lehti. Sen lähteiden mukaan mukana ovat sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue sekä porvarileiristä keskustapuolue ja liberaalit.
Sopu on vielä hyväksyttävä puolueiden omissa elimissä. Aftonbladetin mukaan ainakin sosiaalidemokraattien puoluehallitus on koolla jo tänään. Myös keskustan ja liberaalinen johtoa on koolla joko tänään tai viikonlopun aikana.
Neuvottelutuloksen tarkasta sisällöstä ei ole vielä tietoa. Näin ollen ei tiedetä, mitkä puoleista olisivat tulossa mahdolliseen hallitukseen ja mitkä kenties niin kutsutuiksi tukipuolueiksi. Pääministeristä on Aftonbladetin mukaan päästy yhteisymmärrykseen.
Valtiopäivien on määrä äänestää uudesta pääministeriehdokkaasta keskiviikkona. Puhemies Andreas Norlén tapasi sosiaalidemokraattien ja maltillisen kokoomuksen johtajat Stefan Löfvenin ja Ulf Kristerssonin eilen. Norlén aikoo kertoa ehdokkaansa pääministeriksi maanantaina tavattuaan kaikkien puolueiden johtajat.
Jos pääministerin valinta ei ensi viikolla onnistu, jäljellä on enää yksi äänestyskerta ennen päätymistä uusiin vaaleihin.