Rinne heilutteli pelastusrengasta kiistaan irtisanomislaista – Orpo perää malttia ja ymmärrystä lain sisällöstä
Kiista henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisessa pienissä yrityksissä nostettiin jälleen pöydälle eduskunnan kyselytunnilla.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tarjosi pääministeriä sijaistaneelle valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.) ratkaisuehdotusta tulehtuneeseen tilanteeseen.
Rinne esitti, että pieniä yrityksiä tuettaisiin ensimmäisen työntekijän palkkauksessa muun muassa verovähennyksin. Yrittäjiä pitäisi Rinteen mukaan tukea myös julkisella oikeusavulla työsuhdeasioissa.
Rinne kysyi Orpolta, eikö tilannetta voi hänen mielestään ratkaista niin, että kaikki voisivat säilyttää kasvonsa.
– Ratkaisuvaihtoehdot ovat erittäin yksinkertaiset. Huolehditaan siitä, että yritysten taloudelliset riskit vähenevät ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa, huolehditaan siitä, että yritykset saavat neuvontaa, eikä poljeta työntekijöiden oikeuksia.
Rinne uskoi, että hänen esitykselleen löytyisi vastakaikua palkansaajien puolelta.
Demarijohtaja sanoi saaneensa keskustan ja sinisten edustajilta viestiä, että nimenomaan Orpo olisi seisonut esityksen kolmikantaisen valmistelun tiellä.
Orpo kuittasi Rinteen puheet huumorilla.
– Kaikenlaisia juttuja sitä kuulee. Minäkin olen kuullut käytävillä, että edustaja Rinne kannustaa osoittamaan mieltä ja lakkoilemaan, mutta en minä niitä usko, hän nauratti edustajia ja lehteriyleisöä.
Orpo muistutti, että hallituksen kompromissiesitys perustui huolelliseen harkintaan ja palautteeseen.
Hän huomautti, että esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien kohdalla harkinta siitä, uskaltaako työnhakijan työllistää, on ratkaiseva.
– Jos työllistämisen kynnystä madalletaan, se voi johtaa työpaikkaan ja se on minusta se arvokkain asia. Eli hallitus teki harkinnan, on tehnyt oman kompromissinsa ja pidän sitä perusteltuna.
Orpo toivoi, että kärjistynyt tilanne saadaan ratkeamaan. Ensimmäinen lääke siihen olisi hänen mukaansa se, että katsottaisiin oikeasti, mistä esityksessä on kyse.
Kokoomusjohtajan mielestä toimet ja puheet lakiesitystä kohtaan ovat ovat ylimitoitettuja. Hänen mukaansa ihmisille annetaan väärää kuvaa pärstäkertoimen tai mielivallan perusteella irtisanomisesta.
– Ja kun se ei ole totta, se on väärää tietoa. Se on väärä uutinen. Jatkossakin on tarkka työlainsäädäntö ja perusteet sille, millä perustella henkilö voidaan irtisanoa. Ja siihen irtisanomiseen pitää olla syy.
Orpon mielestä nyt pitää löytää malttia ja edetä kuitenkin määrätietoisesti, koska työllisyystoimia pitää tehdä.
Irtisanomislain tilanne oli esillä myös keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa.
– Toiveena on, että tilanne voisi rauhoittua. Hallitus tuli viikolla tässä kysymyksessä Pitkääsiltaa pitkin vastaan, mutta siellä toisessa päässä ei liikettä näy, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi kokouksen jälkeen.
Kaikkonen sanoi pitävänsä itse tärkeänä, että keskustelua hallituksen ja ay-liikkeen välillä jatketaan.
– Mutta hallitus on varmasti sen linjan päättänyt ja tehnyt selväksi, että esitys tuodaan tänne. Mutta kyllähän tämä ilmapiiri tuntuu olevan kireähkö, ja siihen on etsittävä ratkaisuja, miten saadaan yhteistyö vähän paremmalle tolalle jatkossa.