EU-alueen pääkaupunkeja kiertävä Donald Tusk keskustelee pääministeri Sipilän kanssa Helsingissä
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ja Suomen pääministeri Juha Sipilä keskustelevat pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa ajankohtaisista EU-asioista.
Esillä ovat niin EU:n sisämarkkinoiden kehittäminen kuin Britannian EU-erokin.
Tämänpäiväinen Helsingin-vierailu on osa EU:n huippukokouksia johtavan Tuskin kierrosta jäsenmaiden pääkaupungeissa.
Yhteensä 27 EU-maan odotetaan päättävän ensi viikon huippukokouksessa ensimmäisiä linjauksia uudesta suhteesta Britanniaan.
Lähtökohtana on, että Britannia ja EU lähtevät tavoittelemaan mahdollisimman laajaa vapaakauppasopimusta.
Tusk sanoi viime viikolla, että vapaakauppasopimus on ainoa vaihtoehto, koska Britannia ei aio jäädä EU:n kanssa tulliliittoon, sen sisämarkkinoille tai noudattaa EU-tuomioistuimen linjauksia. Maa haluaa myös eroon vapaasta liikkuvuudesta.
Britannia jättää EU:n ensi vuoden maaliskuussa, mitä seuraa vajaan kahden vuoden siirtymäaika.