Elinkeinoministeri Lintilä: Maailmantaloudella ei ole varaa kauppasotaan
Elinkeinoministeri Mika Lintilä on huolestunut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöksestä asettaa maahantuodulle alumiinille ja teräkselle tuontitullit.
Vaikka nyt esillä onkin Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset kauppasuhteet, on Lintilän mukaan selvää, että heijastusvaikutukset tulevat luomaan uhkakuvia ja epävarmuutta maailmankaupan kehitykseen.
– Maailmantalous ja sen kehitys on tällä hetkellä erittäin herkässä tilanteessa, ja sitä ei tule vaarantaa vanhaan maailmaan kuuluvilla kaupparajoitteilla, Lintilä huomauttaa Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.
Maailmankauppaa rajoittavat sopimukset vaarantavat ministerin mukaan myös Suomen kansallisen talouden.
– Suomenkin kansallisen talouden perusta on sääntöihin perustuva vapaakauppa, jota kaikki osapuolet kunnioittavat.
– Olemme kansallisesti tehneet oikeita ratkaisuja talouden kasvuun kääntämiseksi, mutta olemme vahvasti riippuvaisia maailmantalouden kehityksestä. Presidentti Trumpin esitys maalaa uhkakuvia kansainväliselle taloudelle ja sitä kautta myös Suomen myönteiselle kehitykselle, Lintilä kertoo.
Aiemmin tänään ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) otti Trumpin tulleihin kantaa ja vaati Euroopan unionilta nopeita toimia.
Samoin kuin Vanhanen, myös Lintilä pitää Euroopan unionin roolia ensisijaisena.
– Euroopan unionilla on tärkeä tehtävä huolehtia vapaakaupan jatkumisesta ja kehittämisestä. Tämä linja myös parhaiten palvelee Suomen talouden vakaata kehitystä.