Nobel-voittaja Holmström: En halua ryhtyä kaikkitietäväksi kommentoijaksi
Yhteiskunnallisia kysymyksiä julkisesti arvioinut Nobel-voittaja Bengt Holmström sanoo, ettei hän halua ryhtyä kaikkitietäväksi kommentoijaksi.
Viime aikoina tiedotusvälineet ovat kysyneet taloustieteen Nobel-voittajalta mielipiteitä esimerkiksi Suomen taloustilanteeseen ja Yhdysvaltain poliittiseen tilanteeseen.
– Puhun varsin vapaasti kaikesta mahdollisesta, ja minua lainataan jostain todella kapea-alaisesti, mutta se ei ole häirinnyt minua millään tavalla, sanoi hyväntuulinen Holmström erillishaastattelussa Tukholmassa päivällä.
Nobel-voittaja kuitenkin uskoo, että hänen kommentointilinjansa on muuttumassa. Holmströmin mukaan ympäröivä maailma suhtautuu häneen Nobel-voiton myötä toisin kuin aiemmin.
– Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani. Aiemmin pystyin erottamaan jollain tavalla, että olen (asioista) kiinnostunut kansalainen ja että puhun jostain tärkeästä aiheesta kansalaisen roolissa, sanoi Holmström.
Holmström suhtautuu pidättyväisesti esimerkiksi Yhdysvaltain tilanteen kommentointiin. Tulevan presidentin Donald Trumpin kausi ei ole alkanut ja vielä on epäselvää, mihin suuntaan politiikka lopulta kehittyy.
Julkisuudessa on puhuttu paljon mahdollisista taloudellisista ongelmista, joita Trumpin kausi voisi tuoda mukanaan.
– Taloudella ei ole mielestäni erityisen paljon sanottavaa Trumpista juuri nyt, arvioi Holmström Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian tiloissa päivällä.
67-vuotias Holmström ottaa vastaan taloustieteen Nobel-palkinnon lauantaina Tukholmassa yhdessä Oliver Hartin kanssa. He saavat palkinnon panostuksistaan sopimusteorian kehittämisessä.
Palkinto on kahdeksan miljoonan Ruotsin kruunun eli noin 830 000 euron suuruinen. Se jaetaan tasan palkinnonsaajien kesken.