Pekkarinen kehui kazakeille Suomen menestystekijöitä
Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) korosti koulutuksen tasa-arvon, yhteiskunnan avoimuuden ja demokratian merkitystä Suomen menestykselle puhuessaan Kazakstanin itsenäisyyden 25-vuotisjuhlakonferenssissa Astanassa maanantaina.
– Lasten ja nuorten koulunkäynti ei Suomessa ole kiinni vanhempien varallisuudesta. Se on yksi tekijä suomalaisten koululaisten hyvään menestykseen kansainvälisissä vertailuissa, varapuhemies kuvasi.
Mahdollisuuksien tasa-arvon myötä lahjakkuudet pääsevät esiin ja huippukoulutus tuottaa innovaatioita ja hyviä työntekijöitä, Pekkarinen luonnehti.
Koulutuksen lisäksi Pekkarinen listasi Suomen menestystekijöiksi korruption vähäisyyden, yhteiskunnan avoimuuden, demokratian sekä yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa.
Pekkarinen kertoi, että Suomi käyttää tutkimukseen ja tuotekehitykseen noin kolme prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on toiseksi eniten koko maailmassa
– Panostuksemme puhtaan energian kehittämiseen ja energiatehokkuuteen eivät kuitenkaan hyödytä pelkästään meitä, vaan toivottavasti koko maailmaa, hän totesi.
Suomi osallistuu ensi kesänä Astanassa järjestettävän EXPO 2017 -maailmannäyttelyn, jonka teemana on tulevaisuuden energia. Näyttelyn toivotaan poikivan suomalaiselle cleantech-osaamiselle uusia vientimahdollisuuksia paitsi Kazakstaniin myös muualle Keski-Aasiaan.
Pekkarinen kehui Suomen ja Kazakstanin kahdenvälisiä suhteita erinomaisiksi. Suomi muun muassa tuki maailmannäyttelyn myöntämistä Kazakstaniin, samoin kuin Kazakstanin ensi vuonna alkaa jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostossa.
Hän mainitsi myös Helsingin ja Astanan välille ensi kesänä avattavan suoran lentoyhteyden, joka lyhentää matka-ajan nykyisestä 15-18 tunnista neljään tuntiin. Reitin toivotaan houkuttelevan eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia Astana EXPO:n kävijöitä.
Varapuhemies tapasi vierailullaan Kazakstanin parlamentin molempien kamareiden puhemiehet sekä Kazakstanin opetusministerin.