Kannanotto: Turvallisuus on perusoikeus
Pirkanmaan Keskusta on huolissaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitoon 2017 alusta kaavailtujen heikennyksien seurauksista Pirkanmaan asukkaiden turvallisuuteen.
Ambulanssipäivystyksen osittainen loppuminen muun muassa Kurusta ja Kihniöltä lisää ambulanssityhjiöitä alueella ja voi pudottaa kriittisten potilaiden saavutettavuuden ajoittain lähelle nollatasoa, piirikokouksen kannanotossa todetaan.
– Jotta turvallisuus säilyisi alueellisesti, emmekä suuntaisi valtakunnallisten minimivaatimusten heikommalle puolelle, ensihoidon palvelutasoa alueellisesti romahduttaviin heikennyksiin tulisi tehdä korjaus jo ennen vuodenvaihdetta.
Palvelujen sijoittamista arvioitaessa on piirikokouksen mielestä erityisesti huomioitava etäisyyden vaikutus toiminnan tuloksellisuuteen kokonaisuutena ja yksilön kannalta.
– Keskeisintä on huolehtia siitä, että keskittäminen rajoittuu niihin palveluihin, joissa matka ei vaaranna palvelun tarkoitusta tai tuloksia.
Pirkanmaan Keskusta muistuttaa, että äärimmäinen ja kohtuuton menetys yksilötasolla ei voi olla verrannollinen suurenkaan joukon pieneen etuun. Esimerkiksi hätätilapotilaalle apu ehtii ajallaan tai menettää kokonaan merkityksensä.
Pirkanmaan Keskustan kanta on, että turvallisuus on yhteiskunnan ydintehtävä ja jokaisen kansalaisen perusoikeus, mitä ei saa vaarantaa.