Hornetien seuraaja on tuhti pala purtavaksi: Hävittäjävalmistajia ei roikoteta mukana "huvin vuoksi"
Suomen tietopyyntö viidelle hävittäjävalmistajalle ja neljän maan hallitukselle on tuhti pala purtavaksi.
Hankekoordinaattori Lauri Purasen mukaan se panee firmat miettimään, ovatko ne todellisia ehdokkaita Hornetien seuraajien toimittajiksi.
– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kaikki ovat innokkaita ja vakavasti vastaamassa.
Puranen kiersi yhdessä Ilmavoimien komentajan Kim Jäämeren ja parin muun avainhenkilön kanssa loppukeväästä Ruotsissa, Ranskassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Hallitusten ja valmistajien edustajille selvitettiin, mitä Suomi ajaa takaa kevään laajalla tietopyynnöllä.
– Kerrottiin Suomen itsenäisen puolustuksen ratkaisusta ja miten se eroaa muista. Ettei meille kannata vastata samalla tavalla kuin vaikka Hollannille tai Tanskalle, Puranen kuvailee.
Hänen mukaansa tavoitteena on saada aidosti hyödyllisiä ratkaisuja pyynnössä kuvattuihin tilanteisiin.
– Eli ei niin, että laatikon ulkopuolella on tuhannen kilometrin päässä tukikohta, johon mennään ilmatankkauksella.
Puranen uskoo vastauksien tietopyyntöihin tulevan ajoissa eli 22. marraskuuta mennessä. Niiden läpikäyminen kestää kuukausia ennen varsinaista tarjouspyyntövaihetta vuonna 2018.
Yhtään viidestä ehdokkaasta ei ole tarkoitus vielä tässä vaiheessa pudottaa pelistä pois.
– Mutta täytyy myöntää, että tarjouskilpailuun lähteminen on firmalle tosi kallista. Jos nähdään, ettei jollain konetyypillä ole käytännössä jostain syystä mahdollisuutta menestyä, niin kyllä meidän pitää siitä reilusti kertoa eikä pitää ketään huvikseen mukana, Puranen sanoo.
Valmistajalla on tietenkin myös itsellään mahdollisuus jättäytyä pelistä pois.
Lopullinen valinta onkin sitten monen kriteerin summa, mutta yksi on Purasen mukaan ylitse muiden.
– Jos koneen suorituskyky ei riitä 2040-luvun uhkiin vastaamaan, niin ei sitä kannata ostaa, Ilmavoimien entinen komentaja tiivistää.
– Formula ykkösten kisaan ei vaan lähdetä mikroautolla, vaikka se olisi edullinen käyttää.
Ei tämä helppo prosessi ole. Onneksi meillä on aikaa.
hankekoordinaattori Lauri Puranen
Purasen mukaan koneiden asettaminen järjestykseen muulla kuin niiden aseellisen taistelukyvyn perusteella veisi ”vaaralliselle tielle”. Mutta jos kaikkien suorituskyvyt havaitaan riittäviksi, pitää koneita verrata myös muilla mittareilla.
– Ei tämä helppo prosessi ole. Onneksi meillä on aikaa.
Hankekoordinaattori varoo visusti asettamasta hävittäjäehdokkaita paremmuusjärjestykseen, eikä hänellä siihen omien sanojensa mukaan ole edes vielä riittäviä tietoja.
– Minä en ainakaan pysty sanomaan, pitävätkö esillä olleet hinnat edes paikkansa tai mihin lähteeseen ne perustuvat.
Kaikki hävittäjävalmistajat toimivat jo aktiivisesti Suomessa, ja puolustushallinto on julkistanut niiden mainosvideot sivullaan.
Myös firmojen Suomessa palkkaamista edustajista on tiedotettu, jotta niin poliitikot kuin virkamiehet tietäisivät, kenen nimissä joku puhuu.
Purasen tietoon ei ole tullut epäasiallisia vaikuttamisyrityksiä projektihankkeen henkilöstöä kohtaan.
– Sellainen varmaan kääntyisi Suomessa aika pian itseään vastaan.