Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty lähtee Terveystaloon
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok.) eroaa tehtävästään ja siirtyy kesällä Suomen Terveystalon liiketoimintajohtajaksi. Hän jätti eroanomuksensa torstaina.
– Kaikki ne isot projektit, joita tulin kaupungille tekemään, on nyt saatu valmiiksi tai sellaiseen vaiheeseen, että ne on helppo siirtää eteenpäin, Räty perusteli päätöstään STT:lle.
– Lisäksi Helsinkiin on tulossa johtamisjärjestelmän uudistus, jossa apulaiskaupunginjohtajien virat lakkautetaan. En halua asettua vaaleissa ehdolle tässä vaiheessa elämääni, joten nyt on luontevaa etsiä muita töitä.
Räty sanoo ymmärtävänsä, että siirtymä julkiselta sektorilta alan ison yksityisen toimijan palvelukseen saattaa herättää myös pohdintoja jääviyskysymyksistä.
Tämän vuoksi hän jättää kaupunginjohtajan tehtävät välittömästi ja on lomalla, kunnes kaupunginvaltuusto myöntää hänelle eron.
Räty sanoo myös, että päätös Terveystaloon siirtymisestä syntyi nopeasti ja siihen johtanut prosessi oli hyvin lyhyt.
Rädyn mukaan Terveystalo ei ole Helsingin kaupungille merkittäviä palvelujen tuottaja eikä hän ole kaupunginjohtajana tehnyt yhtiöön liittyviä päätöksiä.
Räty on ollut Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtaja vuosina 2011–14 ja uudelleen toukokuusta 2015 lähtien.
Siinä välillä hän toimi Alexander Stubbin (kok.) hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä. Rädyn aikana Helsingissä on muun muassa toteutettu sote-fuusio ja pohjustettu uuden potilastietojärjestelmä Apotin käyttöönottoa.
Suomen Terveystalo on yksi maan suurimmista terveyspalvelualan yrityksistä. Se toimii yli 70 paikkakunnalla ja vastaa muun muassa puolen miljoonan suomalaisen työterveyshuollosta.
Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 325 miljoonaa euroa
Terveystalon omistajia ovat muun muassa pohjoismaiden pääomasijoitusyhtiö EQT ja työeläkeyhtiö Varma.