Työtaisteluiden määrä nousi viime vuonna
Työtaisteluita oli viime vuonna edellisvuotta enemmän, kertoo Tilastokeskus.
Viime vuonna työtaisteluita oli yli 160, kun edellisvuonna vastaava luku oli alle 130.
Työtaisteluihin osallistui noin 134 500 työntekijää. Menetettyjä työpäiviä oli noin 109 000.
Menetettyjen työpäivien määrä oli lähes kolminkertainen edellisvuoteen verrattuna. Suurin osa työtaisteluista oli lakkoja.
Työtaisteluksi on tilastossa laskettu myös työtaistelulla uhkaaminen.
Uhkausten osuus lukemasta oli viime vuonna poikkeuksellisen suuri, lähes neljännes.
Laillisten työtaisteluiden osuus oli tavallista suurempi. Tilastokeskuksen mukaan tätä selittää muun muassa viime syksynä järjestetty hallituksen toimiin kohdistunut poliittinen mielenilmaus.
Paikallisia työtaisteluja käytiin eniten Vantaalla ja Turussa.