Hallitus pitää kiinni 2 500 euron äitiyslomakorvauksesta
Hallitus on luvannut jatkaa pakkolakipakettiin kuuluvan perhevapaiden kertakorvauksen valmistelua, vaikka paketti muuten pudotetaan jäihin.
Ehdotuksen mukaan työnantajat saisivat vanhempainvapaista 2 500 euron kertakorvauksen.
Kansanedustaja Annika Saarikon (kesk.) mielestä linjaus on merkittävä.
– Kuten on nähty, työllisyyttä parantavien toimenpiteiden edistäminen ei tässä yhteiskunnassa ole helppoa. Siksi on ilo huomata, että hallitus haluaa pitää tästä esityksestä kiinni.
Hän näkee kertakorvauksen vastauksena erityisesti naisvaltaisten alojen pienyrittäjien tuskaan, joka on liittynyt vanhemmuudesta aiheutuviin kustannuksiin.
– Pidän tätä korvausesitystä ennen muuta tekona naisten työelämäaseman hyväksi. Sellaisena se on myös tasa-arvoistumiseen tähtäävä ehdotus.
Saarikon mukaan toinen kysymys on, miten isien osallisuutta vanhemmuuteen voidaan edistää ja rohkaista heitä vanhemainvapaan käyttämiseen.
– Isien vastuu kotona tapahtuvasta pienen lapsen hoidosta on sekin osa naisen työelämäaseman parantamista. Pientä positiivista värettä tilastojen valossa olisi havaittavissa.
Myös kansanedustaja, keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen pitää esitystä kertakorvauksesta erittäin tärkeänä.
– On iso asia, että näin tiukassa tilanteessa ollaan valmiita tekemään ratkaisuja vanhemmuuden menojen tasaamiseksi, Katainen sanoo.
Hän huomauttaa, että helpompinakin aikoina asiasta on paljon puhuttu, mutta tahtoa ei ole löytynyt.
Katainen ymmärtää pienipalkkaisten naisten huolen yhteiskuntasopimuksen sorvaamisen tuoksinassa.
Hän toivoo kuitenkin, että naiset jaksaisivat katsoa laajemmalle ja kauemmaksi.
– Jos saadaan edes jonkinlainen sopimus aikaiseksi, tuloksena on monta uutta työpaikkaa ja naistenkin työllisyys paranee. Samalla naisyrittäjyys saa lisäpotkua.