Lintilä kyselytunnilla: Runneltua kotitalousvähennystä ei kehtaa näyttää enää ruotsalaisillekaan
Hallituksen pitäisi perua kotitalousvähennyksen heikentäminen, katsoivat keskustan edustajat eduskunnan kyselytunnilla.
Keskustan Mika Lintilä huomautti, että hallitus poisti ensiksi ensiasunnon varainsiirtoveron ja on nyt heikentämässä merkittävästi kotitalousvähennystä.
– Aikoinaan 2000-luvun alussa kun kotitalousvähennys täällä tehtiin, niin Ruotsin verovaliokunta tuli tänne katsomaan mallia siitä, minkälainen Suomen malli on. Nyt minä toivon, että he eivät tule ottamaan mallia. He ovat kehittäneet kotitalousvähennystä, me ajetaan sitä alas.
Lintilän mukaan hallituksen päätös tulee lisäämään paljon harmaata työtä ja aiheuttaa ongelmia hoidon puolella.
– Se voi staattisina lukuina näyttää VM:ssä hyvälle, mutta te tulette näkemään, että se tulee olemaan miinusmerkkinen loppupelissä – viivan alle jää miinus.
Valtiovarainministeri Riikka Purra totesi, että kotitalousvähennyksestä haetaan noin 100 miljoonan euron säästöä.
– Se, miten kotitalousvähennys on viime vuosina kehittynyt: sitähän on hyvin paljon laajennettu, ja itse asiassa edelleenkin korotukset jäävät voimaan esimerkiksi öljylämmityksestä luopumisessa, hän selvitti.