Tähystyslennoilla tehtiin enemmän palohavaintoja kuin viime vuonna
Tähystyslennoilla tehtiin palohavaintoja tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna, tiedottaa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi). Tähystyskauden aikana tehtiin Suomessa nyt yhteensä 140 palohavaintoa ja ilmaan noustiin liki 500 kertaa.
Pinta-alaltaan laajin raportoitu maastopalo syttyi toukokuussa Kempeleessä, missä palanut alue oli noin 20 hehtaaria.
Tähystyskautta voi kuvata poikkeavaksi verrattuna edellisiin vuosiin, sanoo pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen avin tiedotteessa. Syynä olivat nyt alueelliset erot kuivuudessa sekä lentojen jatkuminen syyskuulle saakka.
Palohavainnot pitävät sisällään sekä metsäpalo- että maastopalohavainnot. Yleisön kannalta oleellinen oli muutos, jossa maastopalovaroitus korvasi ruohikkopalo- ja metsäpalovaroituksen vuoden 2024 alussa.