Koneen Säätiö: Eduskuntatalon töhrimisellä ja Elokapinalle myönnetyllä hankerahalla ei mitään yhteyttä
Eduskuntatalon pylväiden keskiviikkoinen töhriminen, johon osallistuivat ympäristöliikkeet Suomen Elokapina sekä ruotsalainen Återställ Våtmarker, on nostanut uudelleen esille Koneen Säätiön viime vuonna Elokapinalle myöntämän 200 000 euron hankerahoituksen.
– Lähtökohtaisesti näillä asioilla ei ole mitään yhteyttä. Meidän rahoituksemme on kohdentunut Metsän vuoro -hankkeeseen, josta me olemme saaneet hakuvaiheessa tarkan hankesuunnitelman, sanoo Koneen Säätiön toimitusjohtaja Ulla Tuomarla STT:lle.
Hanketta on rahoitettu säätiön Metsän puolella -rahoitusohjelmasta.
Tuomarlan mukaan Koneen Säätiö ei voi rahoittaa mitään laitonta eikä hankesuunnitelmassa ehdotettu laitonta toimintaa.
Koneen Säätiön verkkosivuilla kerrotaan, että Metsän vuoro -hankkeessa toteutetaan uudenlainen tarveperusteinen kompensaatiomalli, jonka puitteissa kampanjan järjestäjille turvataan ajallisia resursseja joko puoli- tai kokopäiväiseen aktivismiin.
– Kompensaatiomallin tarkoitus on vapauttaa aikaa puoli- ja kokopäiväiseen aktivismiin. Se tarkoittaa aktivismia, jota hankekuvauksessa on kuvattu. Hankerahoitustamme ei ole tarkoitettu yleisesti Elokapinan toimintaan, Tuomarla kertoi.
Koneen Säätiö ei Tuomarlan mukaan epäile, että Elokapina olisi käyttänyt väärin saamaansa hankerahoitusta.
Tuomarlan mukaan kysymys siitä, mitä Koneen Säätiö ajattelee Eduskuntatalon pylväiden töhrimisestä, on epäolennainen. Hän ei halua kommentoida aihetta tarkemmin, koska asiaa ei ole vielä ehditty käsitellä säätiössä.
– Tämä ei ole meidän rahoittamaamme toimintaa, joten siinä mielessä meidän ei tarvitse yhteistä kantaa edes muodostaa.
Toimitusjohtajan mukaan on todella vaikea arvioida, vaikuttaako Elokapinan keskiviikkoinen toiminta Koneen Säätiön suhtautumiseen ryhmää kohtaan.
– Hallitus tekee meillä kaikki rahoituspäätökset, ja hallituksen jäsenet varmasti vastaisuudessakin hyvin tarkkaan punnitsevat sen, mihin rahoja laitetaan, Tuomarla arvioi.