Erdogan: Israel vie koko Lähi-Idän sotaa kohti
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan syytti puheessaan YK:n yleiskokouksessa Israelia koko Lähi-idän viemisestä sotaa kohti.
Israel on tehnyt viime päivinä iskuja Libanonissa äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin, ja Israelin maahyökkäystä Libanoniin pidetään mahdollisena. Hizbollah on tehnyt jo pitkään raketti-iskuja Israelin puolelle, ja Israel haluaa saada ne loppumaan.
– Mitä vielä odotatte, ennen kuin lopetatte tämän verilöylyjen verkoston, joka vaarantaa palestiinalaisten ohella omien kansalaistensa hengen ja raahaa koko alueen sotaan omien poliittisten tavoitteidensa takia, Erdogan sanoi puheessaan YK:ssa.
Myös Jordanian kuningas Abdullah otti YK-puheessaan kantaa Israelin toimiin. Kuningas tuomitsi Israelin väkivallan palestiinalaisia siviilejä kohtaan.
Hän muistutti myös Jordanian tuominneen äärijärjestö Hamasin Israeliin viime lokakuussa tekemän iskun, mutta sanoi väkivallan Gazassa olevan ennennäkemätöntä.
Abdullah tuomitsi puheet Jordaniasta vaihtoehtoisena kotimaana palestiinalaisille.
– Emme ikinä hyväksy palestiinalaisten pakkosiirtämistä, mikä olisi sotarikos, Abdullah sanoi.
Kuninkaan mukaan mikään maa alueelle ei hyödy sodan leviämisestä.