Suomen väkiluku on kasvanut kuluvan vuoden aikana
Kotimaa
Suomen väkiluku on kasvanut tämän vuoden aikana lähes 21 200 hengellä, kertoo Tilastokeskus.
Suomen väkiluku oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuun lopussa reilut 5 625 000.
Tammikuun ja elokuun välisenä aikana syntyi lähes 29 300 lasta. Syntyneitä oli yli 8 700 vähemmän kuin kuolleita, mutta väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta.