Zelenskyi vieraili asetehtaalla USA:ssa – "Tällaisissa paikoissa voi tuntea, että demokraattinen maailma voittaa"
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi aloitti matkansa Yhdysvalloissa vierailemalla ammustehtaalla Pennsylvanian osavaltiossa sunnuntaina.
Scrantonin kaupungissa sijaitseva tehdas valmistaa Ukrainan kipeästi tarvitsemia tykistöammuksia.
– Aloitin vierailuni Yhdysvaltoihin ilmaisemalla kiitokseni kaikille tehtaan työntekijöille, Zelenskyi kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Zelenskyi julkaisi päivityksessään myös kuvia, joissa hän kättelee tehtaan työntekijöitä.
– Tällaisissa paikoissa voi todella tuntea, että demokraattinen maailma voi voittaa, hän kirjoitti.
Seuraavaksi Zelenskyi matkustaa New Yorkiin ja pääkaupunki Washingtoniin. Hänen on tarkoitus tavata Yhdysvaltain presidentti Joe Biden torstaina.
Zelenskyi kertoi videopuheessaan lauantai-iltana esittelevänsä matkallaan suunnitelmansa sodan voittamiseksi Bidenin lisäksi presidenttiehdokkaille, demokraattien Kamala Harrisille ja republikaanien Donald Trumpille, sekä Yhdysvaltain kongressille.
Ukraina on viikkojen ajan painostanut länsimaisia liittolaisiaan sallimaan sen käyttää lännen toimittamia pitkän kantaman aseita iskeäkseen syvälle Venäjälle. Toistaiseksi lupaa ei ole heltynyt.
Ennen matkaansa antamissaan kommenteissa Zelenskyi sanoi, että Yhdysvallat ja Britannia eivät ole antaneet Ukrainalle lupaa pitkän kantaman aseiden käyttöön, koska ne pelkäävät sodan eskaloitumista. Venäjän mukaan luvan myöntäminen tarkoittaisi sitä, että Nato-maat ovat sodassa Venäjän kanssa.
Vierailullaan Yhdysvalloissa Zelenskyin odotetaan yrittävän saada Biden muuttamaan mieltään.
Zelenskyin mukaan tämän syksyn tapahtumat ratkaisevat Ukrainan sodan tulevaisuuden.
– Nyt selvitetään, minkälainen nykysukupolven valtionjohtajien perintö on, niiden, jotka ovat korkeimmissa viroissa, hän sanoi.
Myös Ukrainalla on paljon pelissä Yhdysvaltain marraskuisissa presidentinvaaleissa. Demokraattien Harris on ilmoittanut jatkavansa Bidenin politiikkaa Ukrainan suhteen, kun taas republikaanien Trump on arvostellut Ukrainalle myönnettyjä suuria avustuspaketteja.