Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti säästökuurinsa – Kelan toimintakulut isoin kohde
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalalla tavoitellaan 56,6 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2027 mennessä, ministeriö kertoo. Säästötavoite on noin seitsemän prosenttia hallinnonalan virastojen ja laitosten tämän vuoden toimintamenoista.
Taustalla on hallituksen säästökuuri, joka osuu poikkeuksellisen voimakkaasti myös julkiseen hallintoon.
STM:n mukaan hallinnonalan suurin yksittäinen säästökohde ovat Kelan toimintakulut, joissa tavoitellaan 34,2 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2027 mennessä.
Toinen merkittävä säästökohde ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot, joista halutaan säästää 4,8 miljoonaa euroa. Ministeriön mukaan säästöjen saavuttaminen vaatii muun muassa henkilöstövähennyksiä.
– Virastojen tehtäviä priorisoidaan, työntekijöiden tehtävänkuvia muokataan ja työprosesseja kehitetään edelleen, tiedotteessa kerrotaan.
Ministeriön mukaan henkilöstövähennyksiä pyritään toteuttamaan ensisijaisesti luonnollisen poistuman kautta, kuten eläkkeelle jäämisten tai muista syistä vapautuvien virkojen ja tehtävien täyttämättä jättämisen avulla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos ovat jo läpikäyneet neuvottelut, joiden seurauksena niiden henkilöstöä on vähennetty. Nämä leikkaukset näkyvät säästöinä jo ensi vuonna, ministeriön tiedotteessa kerrotaan.
Myös hallinnonalan toimitiloihin liittyvissä kustannuksissa tavoitellaan säästöjä. Ministeriön mukaan tiloja jaetaan aiempaa enemmän. Lisäksi joistain tiloista luovutaan ja siirtymistä edullisempiin tiloihin suunnitellaan.
Tuottavuutta parannetaan käyttämällä enemmän yhteisiä palveluja ja valmiita ohjelmistoja sekä jaksottamalla investointeja.