Huoli maailmasta säteilee kipuna nykyihmisen leukaperiin
Tavallisesti hammaspäivystykseen päädytään reikiintyneen tai tulehtuneen hampaan aiheuttaman kivun takia.
Vaikuttaa siltä, että nykyään kiirevastaanotolle hakeudutaan myös yhä enemmän sellaisten kipujen vuoksi, jotka eivät suoraan johdu hampaista.
STT:n haastattelemat asiantuntijat kertovat havainneensa, että muun kuin hammasperäisen kivun vuoksi päivystykseen hakeutuminen on lisääntynyt, vaikka varsinaista tilastotietoa aiheesta ei ainakaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) tai Tilastokeskuksella ole.
Usein kipujen taustalla on keskushermoston käynnistämä bruksismi.
Bruksismi voidaan määritellä toistuvaksi puremalihasaktiviteetiksi, jossa hampaita narskutellaan tai puristetaan yhteen. Bruksismi voi ilmetä myös puremalihasten jännittämisenä ilman, että hampaat osuvat yhteen.
Tahdosta riippumatonta bruksismia voi esiintyä valveilla tai unessa.
Erikoishammaslääkäri Laura Nykäsen mukaan on todennäköistä, että kaikilla esiintyy jossain elämänsä vaiheessa bruksismia, mutta suuremmalle osalle ei tule haitallisia seurauksia, kipuja tai hampaiden kulumista.
Tarkkaa altistuneiden määrää on kuitenkin vaikea arvioida, ja tutkimusnäyttö bruksismin yleisyydestä vaihtelee häkellyttävän paljon. Nykäsen mukaan 4–60 prosenttia väestöstä kärsii valvebruksismista, unibruksismia esiintyy hieman vähemmän. Suuri vaihteluväli johtuu eri tutkimusmenetelmistä.
Bruksismin oireet ovat moninaisia: tyypillisesti se voi aiheuttaa puremalihaskipua tai päänsärkyä. Suussa bruksismi voi näkyä haavaumina tai hampaan purentapintojen kulumisena.
Joillekin bruksismi ei välttämättä aiheuta mitään oireita.
Tutkimuskirjallisuus ei Nykäsen mukaan tarjoa suoraa vastausta siihen, johtaako bruksismi nykyään useammin hammassärkyyn tai muihin kasvojen alueen kipuihin.
Toisaalta lihaskivun taustalla ei aina ole bruksismi, Nykänen huomauttaa. Lihasten ylirasittumisesta johtuvaa kipua voi aiheuttaa myös esimerkiksi runsas purkan jauhaminen.
Asiantuntijoiden mukaan bruksismin merkittävin taustatekijä on stressi ja psyykkinen kuormitus.
– Se (bruksismi) liittyy kiireeseen, stressiin, ahdistukseen, mitä ihminen voi kokea esimerkiksi maailmantilanteen vuoksi, Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen yksikön kliininen opettaja Outi S. Huhtela sanoo.
Erikoishammaslääkäri Nykäsen mukaan ahdistus ja mielialahäiriöt ovat riskitekijöitä myös kivun kroonistumiselle.
Nykäsen mukaan myös yleistyvä masennuslääkkeiden käyttö tai adhd-lääkkeet voivat stimuloida bruksismia, jos lääkkeitä käyttävällä ihmisellä on bruksismitaipumus.
Huhtelan mielestä lievästä tai satunnaisesta bruksismista ei tarvitse murehtia.
– Jos syö normaalia, monipuolista ruokaa, niin hampaat joka tapauksessa jonkin verran kuluvat.
Lääketieteellistä hoitoa vaativista purentaelimistön toimintahäiriöistä, joista suuri osa johtuu todennäköisesti bruksismista, kärsii hieman alle kymmenen prosenttia suomalaisista.
Nykäsen mukaan bruksismin seurausten hoidossa olisi tarpeen ottaa huomioon myös ilmiön mahdolliset juurisyyt, kuten psyykkinen kuormitus tai uniapnea.
– Täytyy oppia näkemään bruksismi laajemmasta näkökulmasta kuin vain hammasongelmana, Nykänen painottaa.
Pitkittynyt kasvojen alueen kiputila voi pahimmillaan olla työkykyä ja elämänlaatua merkittävästi heikentävä tekijä.
– Pitkittyneeseen kipuun ei kuole, mutta inhimillinen kohtalo ihmiselle on todella kurja, Nykänen kiteyttää.