SDP:n kouvolalainen kansanedustaja yöpäivystyksen jatkosta: Silmänkääntötemppu
SDP:n kouvolalainen kansanedustaja Paula Werning kuvailee vuoden puhallukseksi hallituksen linjausta Kouvolan sairaalan yöpäivystyksen jatkamisesta.
Hänen mukaansa yöpäivystys ajetaan tosiasiallisesti alas, kun Ratamossa ei voida enää jatkossa hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä.
– Toimintojen supistaminen on märkä rätti alueen asukkaiden naamalle ja varsinainen silmänkääntötemppu perussuomalaisilta. Palvelut heikkenevät merkittävästi, kun akuuttilääketiede karsitaan päivystyksestä pois, Werning arvostelee tiedotteessa.
Päivystyksen riisuttu versio tarkoittaa hänen mukaansa öisiä ambulanssikuljetuksia keskussairaalaan ja potilasturvallisuuden vaarantumista.
Hallitus esittää, että jatkossa Kouvolassa olisi vain perusterveydenhuollon yöpäivystys, kun nykyisin siellä on sen rinnalla akuuttilääketieteen päivystys.
Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Sirkku Pikkujämsän mukaan Kouvolan Ratamon sairaalan yöpäivystys on ollut ainoa poikkeusluvalla toimivista yöpäivystyksistä, jossa on ollut rinnakkain kaksi päivystystä.
Hänen mukaansa yksi, vaikkapa yleislääkäri, pystyy hoitamaan valtaosan niistä potilaista, jotka nytkin ovat tulleet Ratamokeskukseen.
Werningin mielestä perjantain tiedotustilaisuudessa ei esimerkiksi selvinnyt, pystytäänkö aivoverenkiertopotilaan liuotushoito aloittamaan Ratamon sairaalassa lain tultua voimaan vai ei.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) sanoi tiedotustilaisuudessa, että aivoverenkiertohäiriön diagnosoinnin mahdollisuus edelleen pysyy Ratamokeskuksessa.
– Se tarkoittaa, että liuotushoito pystytään aloittamaan ajoissa ja mikäli siihen ei pystytä, joudutaan potilas todennäköisesti siirtämään yliopistolliseen keskussairaalaan, ministeri sanoi.