MTV: Sijaisopettajalistoille pääsi tekaistulla henkilöllisyydellä
Kymmenien helsinkiläisten peruskoulujen sijaisopettajalistoille pääsi valehenkilöllisyydellä, ilmenee MTV:n uutisten selvityksestä.
MTV:n uutiset haki kaikkiin Helsingin peruskouluihin sijaisopettajaksi tekaistulla henkilöllisyydellä. Hakemuksessa ei ollut ansioluetteloa, suosittelijoita eikä hakijan kuvaa. Tekaistulla hakijalla ei ollut myöskään opetuskokemusta.
MTV:n uutiset kertoo, että yhteensä 35 peruskoulua hyväksyi valehenkilön sijaisopettajalistoilleen ilman soittamista, tapaamista tai esimerkiksi yksittäisiä kysymyksiä laajempaa sähköpostihaastattelua.
Sijaisopettajalistalla tarkoitetaan koulun ylläpitämää listaa henkilöistä, jotka voivat sijaistaa opettajia esimerkiksi sairaustapauksissa.
MTV:n uutiset toteaa, että valehenkilöllisyydellä esiintyminen on poikkeuksellinen tiedonhankintamenetelmä, jota käytettiin asian yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.