Yrittäjät paikallisesta sopimisesta: Historiallinen uudistus, mutta kaipaa vielä muutoksia
Suomen Yrittäjät kiittelee hallituksen esitystä paikallisen sopimisen uudeksi lainsäädännöksi.
Yrittäjäjärjestö muistuttaa kannanotossaan, että kyseessä on historiallinen uudistus, jota on yritetty usean hallituskauden aikana.
– Erinomaista, että tämä hallitus vie sen vihdoin eteenpäin. Sääntelyyn tarvitaan kuitenkin eduskunnassa vielä muutoksia, jotta sopiminen mahdollistuu myös yhdessä koko henkilöstön kanssa, johtaja Janne Makkula sanoo.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että järjestäytymättömiä yrityksiä koskevat sopimisen kiellot vihdoin poistetaan. Luottamusmiehelle ei myöskään luoda sääntelyyn monopolia, vaikkakin luottamusmies voidaan jatkossa valita myös järjestäytymättömään yritykseen, Makkula toteaa.
Hallituksen esityksen mukaan työehtosopimuksen mahdollistamista joustoista ei kuitenkaan säännöllisen työajan järjestelyjä lukuun ottamatta olisi mahdollisuutta sopia henkilöstön kanssa yhdessä, vaan sopiminen edellyttäisi aina edustajaa.
– Valtaosa työnantajayrityksistä on pieniä, muutaman hengen yrityksiä. Näissä sopiminen yhdessä ilman edustajaa on kaikkein luontevin tapa. Esitämme sääntelyä muutettavaksi eduskunnassa vielä niin, että sopiminen yhdessä henkilöstön kanssa on mahdollista, Makkula jatkaa.