HS: Perussuomalaisten kansanedustaja on hallitukselta miljoonarahoituksen saaneen taustayhtiön puheenjohtaja
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula hehkuttaa viestintäpalvelu X:ssä, että hallitus esittää miljoonan euron rahoitusta Pohjois-Pohjanmaalle rakentuvalle Ruutikankaan ampumaurheilukeskukselle.
Simula on kuitenkin itse ampumaurheilukeskuksen taustayhtiön Ruutikunnat oy:n hallituksen puheenjohtaja. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Hallituksen myöntämät rahat ovat menossa juuri Ruutikunnat Oy:lle. HS:n mukaan Ruutikunnat oy on ampumaurheilukeskuksen vieruskuntien ja -kaupunkien omistama taustayhtiö, joka rakennuttaa keskuksen alueelle muun muassa sen rakennukset.
Simula myöntää asian HS:lle. Hän kertoo olevansa ampumakeskuksen lähikuntien omistaman taustayhtiön hallituksessa Limingan kunnan edustajana.
Perussuomalaisten kansanedustaja ei kuitenkaan näe rooliaan ampumaurheilukeskuksen taustayhtiön hallituksessa ja hallituspuolueen kansanedustajana poikkeuksellisena tai ongelmallisena.
– Minä en henkilökohtaisesti hyödy asiasta mitenkään. En pidä tätä mitenkään ihmeellisenä. Olen avoimesti koko ajan kertonut, mikä minun roolini on. Ei ole mistään kähminnästä kyse, hän summaa HS:lle.
Simula myöntää pyrkineensä vuosien ajan edistämään rahoitusta Ruutikankaan ampumaurheilukeskukselle. Simulan mukaan asiassa ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä.
– Ei siinä mielestäni ole mitään sen ihmeellisempää kuin missään muussakaan, olivat ne sitten tiehankkeita, kouluja tai luonnonsuojeluhankkeita. Ne ihmiset, jotka niistä tietävät, kertovat muille ihmisille mistä on kyse. Kun ampumaratoihin halutaan satsata, niin Ruutikangas on oikein hyvä kohde.
Limingassa sijaitsevasta Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksesta on tarkoitus tulla Euroopan tasollakin suuri ampumaurheilun kisa- ja harjoituspaikka.