Kemppi huolestui investointien karkaamisesta Suomesta – "Missä viipyvät hallituksen teot?"
Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi moittii hallitusta investointien karkottamisesta Suomesta.
Helsingin Sanomat kertoi torstaina, että Suomessa jää tekemättä lähes miljardin euron arvosta investointeja sen vuoksi, että hallitus on päättänyt korottaa makeisveroa.
HS:n mukaan makeisvalmistajat Halva ja Fazer ovat jäädyttäneet tehtaanrakennushankkeensa makeisten arvonlisäveronkorotuksen vuoksi .
Kemppi huomauttaa tiedotteessaan, että Fazerin ja Halvan investointien jäädyttäminen jo yksistään tarkoittaa alueille satojen työpaikkojen menetyksiä.
– Missä viipyy hallituksen teot ja yritysmyönteiset ratkaisut, jotta investoinnit saataisiin pelastettua? Esimerkiksi hallitusohjelmassa luvattua investointien verovähennystä ei näy eikä kuulu, vaikka aikaa on kulunut jo kolmannes vaalikaudesta, Kemppi kysyy.
Keskustaedustajan sanoo toivoneensa, että valtiovarainministerin talousarvioesitykseen olisi tullut jonkinlaista yritystä saada miljardiluokan jäissä olevia investointeja liikkeelle.
– Hallituksen yritysmyönteisyyttä testataan nyt, kun esimerkiksi Fazerin ja Halvan investoinnit ovat jäissä, Kemppi kuittaa.
Hänen mukaansa huoli uusien elintarviketeollisuuden investointien tulevaisuudesta on myös aiheellinen.
Kemppi muistuttaa, että keskusta on kritisoinut hallitusta liian korkeasta ja nopeasti korotetusta arvonlisäverosta ja epäreilusta terveysverosta. Terveysvero jättää korotetun veron ulkopuolelle esimerkiksi paljon rasvaa ja suolaa sisältävät herkut.
– Hallituksen ennustamattomat talouslinjaukset kuten äkkipikainen arvonlisäveron korottaminen, epäreilu terveysvero ja kotitalousvähennyksen romuttaminen vaarantavat investoinnit ja antavat yrityksille viestin, ettei Suomeen kannata investoida, Kemppi lataa.
Hänen mukaansa Suomella ei ole sellaiseen viestiin varaa.
– Vaadin hallitukselta toimia turvamaan käynnissä olevat investoinnit ja tekemään yritysmyönteisempää veropolitiikkaa. Historiassa vaikeilla hetkillä on vivutettu aikaisemminkin jäissä olevia investointeja, mikä on luonut uusia työpaikkoja.