Moni muistaa Ruandasta hirvittävän kansanmurhan, mutta nyt sinne puuhataan megaluokan urheilutapahtumaa
Monelle ei välttämättä tulisi Formula 1 -kisoista välttämättä ensimmäisenä mieleen Ruanda. Tilanne on kuitenkin sellainen, että maahan puuhataan kovalla vauhdilla ison kokoluokan tapahtumana tunnettua F1-kisaa.
Asiasta kertoo The Times.
Lehden mukaan F1-kisojen saaminen Afrikan mantereelle on ollut formulapiireissä pitkäaikainen tavoite. Todennäköisimpänä kohteena on pidetty Etelä-Afrikkaa, jonka Kyalami-radalla järjestettiin F1-ajot viimeksi vuonna 1993.
Mutta Ruanda vaikuttaa nyt ajaneen Etelä-Afrikan ohi. Lehden mukaan Ruanda on käynyt F1-kisojen järjestämisestä vakavasti otettavia neuvotteluja F1-sarjan järjestäjien kanssa.
Joulukuussa Ruandan pääkaupunki Kigali isännöi F1-sarjan järjestäjien korkeatasoista kokousta.
F1-sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali on vahvistanut neuvottelut.
– He ovat esittäneet hyvän suunnitelman, Domenicali sanoi The Timesin mukaan.
Artikkelin mukaan kilpailupaikka olisi tarkoitus järjestää Kigalin ulkopuolelle.
Kaiken takana vaikuttaa olevan Ruandan presidentin Paul Kagamen järkkymätön suunnitelma.
Kagamen pyrkimyksenä on rakentaa Ruandasta eräänlainen Afrikan Singapore, joka voisi vaurastuessaan jättää taakseen vuoden 1994 kansanmurhan kauhut.
Jopa miljoonan ihmisen hengen vaatinut kansanmurha on edelleen ensimmäinen asia, joka monelle tulee Ruandasta mieleen.
Kaaoksen ja sekasorron ajoista ei kuitenkaan ole enää tietoakaan. The Timesin mukaan Kigali on täynnä loistavia konferenssikeskuksia, luksushotelleja ja huippuluokan urheilutiloja. Kaupungin kadut ovat siistejä.
Samaan aikaan koko hanke herättää rajua arvostelua. Kagamea on kuvattu toimiltaan ankaraksi ja tyrannimaiseksi johtajaksi.
Hallinnon vastustajia on heitetty Ruandassa vankilaan. Osa heistä on kadonnut ja osa tapettu. Kriitikoiden mukaan Kagame on despootti, joka on murskannut itseään koskevat kriittiset äänet ja poistanut vallankäyttöönsä liittyviä rajoituksia.
Kritiikkiä herättää myös se, että Kagamen hallinto on hyvin riippuvainen ulkomailta, etenkin Iso-Britanniasta tulevasta rahoituksesta.