Tällaisena Ville Mykkäsen tunteneet keskustalaiset muistavat Ukrainassa menehtyneen aateystävänsä – "Vahva, tulisieluinen toimija"
Periaatteellinen, ahkera, toisten näkemyksiä kunnioittava. Tällaiset piirteet korostuvat Ville Mykkäsen tunteneiden keskustalaisten puheissa.
26-vuotias keskustavaikuttaja Mykkänen menehtyi elokuun alussa Luhanskin alueella Ukrainassa. Hän on tiettävästi viides Ukrainan sodassa Ukrainan puolella kaatunut suomalainen. Asiasta uutisoitiin ensimmäisen kerran viikonloppuna.
Ville Mykkänen ehti vaikuttaa Pohjois-Pohjanmaan keskustanuorten johtokunnassa ja puheenjohtajana, keskustanuorten valtakunnallisessa liittohallituksessa sekä puolueen Pyhäjärven kunnallisjärjestön johdossa.
Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio vaikutti yhtä aikaa Mykkäsen kanssa Pohjois-Pohjanmaan piirissä.
Tapio muistaa Mykkäsen toiminnan miehenä.
– Kun tarvittiin talkoolaista, ehdokasta tai ehdokkaan tukimiestä, Ville astui aina esiin omalla intohimoa uhkuvalla tavallaan.
– Intohimo näkyi siinä, että hän oli hyvin aktiivinen keskustelija, joka uskalsi myös haastaa, Tapio muistelee.
Eräs tapaus, joka on hyvin jäänyt Jere Tapion mieleen, on Ville Mykkäsen kotipitäjässä Pyhäjärvellä järjestetty keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin vuosikokous toukokuussa 2023. Mykkänen oli tapahtuman puuhamiehenä keskeisessä roolissa omalla tarmokkaalla tavallaan.
– Hän halusi, ettei kokous jää tavalliseksi kokoukseksi vaan järjesti lippumarssin Pyhäjärven keskustan halki ja johdatti joukkoja. Tämä kuvastaa sitä, millä tarmolla hän tarttui asioihin, ja miten hän näki, koki ja teki asiat hyvin omalla tavallaan.
Lippumarsseja keskusta järjestää lähinnä puolueen merkittävissä juhlissa ja puoluekokouksissa. Piirit pitävät vuosittain yleensä kaksi kokousta, joissa harvemmin järjestetään mitään yhtä juhlatunnelmallista.
Mykkänen oli Tapiolle myös tärkeä tukija tämän omalla poliittisella polulla. Tapio kertoo, että Mykkänen oli tukijoista kovimpia, jaksoi innostaa, keksiä ja käydä pitämässä paatoksellisiakin kannatuspuheita kun Tapio pyrki kahdesti keskustanuorten liiton johtoon.
Mykkänen ei kuitenkaan päästänyt Tapiota aina helpolla.
– Hän on myös kirittänyt kovasti, soittanut useita neuvoa-antavia puheluita ja muistanut painottaa, että keskustelun on oltava vireää ja että tietyt asiat huomioidaan.
– Vaikka tiukasti keskusteltiin, oli selvää, että kaikki kumpusi rakkaudesta yhteisöä ja Villen oikeaksi katsomia asioita kohtaan. Vahva, tulisieluinen toimija, Tapio toteaa.
Keskustanuorten entinen puheenjohtaja (2019–2021) Hanna Markkanen tutustui Mykkäseen vajaat kymmenen vuotta sitten. 2015 Markkanen valittiin Pohjois-Pohjanmaan keskustanuorten puheenjohtajaksi ja Ville Mykkänen aloitti tuolloin piirin johtokunnan jäsenenä.
Mykkänen uskalsi puhua ja ideoida uutta, mutta ennen kaikkea toimi itse esimerkillisesti. Markkanen kertoo, että Mykkänen oli poikkeuksellinen jäsenhankkija ja voitti aina keskustanuorten jäsenhankintakilpailun.
– Ville oli vastavirrassa keskustanuorten yleiseen tunnelmaan nähden, ja koki, että osastoja tarvitaan enemmän eikä niitä pidä karsia. Monta kertaa hän soitti ja puhui tästä. Omalla alueellaan hän näytti esimerkkiä laittamalla osaston pystyyn ja houkuttelemalla paljon uusia jäseniä, Markkanen kertoo.
– Hän piti tärkeänä, että toimintaa on koko maakunnan alueella eikä vain Oulussa.
Markkasen mukaan Mykkäsen tärkeä arvo oli isänmaallisuus, josta kumpusi kiinnostus maanpuolustukseen liittyviä kysymyksiä kohtaan. Toisaalta paikallisuuden arvostaminen näkyi hänen järjestötoiminnassaan erityisesti, kuten jäsenhankinta ja osastojen puolustaminen osoittavat.
Tiukastikin keskustellut ja mielipiteensä esille pelottomasti tuonut Mykkänen ei ollut kovakorvainen muiden mielipiteille. Markkasen mukaan Mykkänen kuunteli muita ja uutta tietoa tai näkökulmaa saadessaan oli valmis myös muuttamaan mielipiteitään.
– Hän katsoi, että kaikkien on saatava olla mukana, että jokainen saa keskustella. Ville toimi aina niin, että kenellekään ei jäänyt keskusteluista paha mieli.
Kansanedustaja Olga Oinas-Panuma kuvaa Ville Mykkäsen olleen hyvä keskustakaveri, jonka hän sai tuntea monta vuotta. Mykkänen tuki Oinas-Panumaa tämän pyrkiessä eduskuntaan, jonne tämä nousikin 23-vuotiaana viime vaaleissa.
– Ville oli järjestöihminen henkeen ja vereen. Olen aina suuresti arvostanut ihmisiä, jotka jaksavat tehdä pyyteetöntä työtä nimenomaan kentällä ja keskustajärjestöissä, kansanedustaja kiittää.
– Hän puhui avoimesti ja toi mielipiteitään esille, ja niitä oli paljon. Hän oli innostuva ihminen, jonka erityistaito oli jäsenhankinta. Kun muut olivat jo nukkumassa, Ville saattoi olla hankkimassa jäseniä ties mistä.
Ahkerasta järjestötyön soturista kertoo eräs eduskuntavaaleja edeltänyt ilta. Oinas-Panumalla oli Oulussa makkaranpaistotilaisuus, jossa kohdattiin myöhään illalla ajeluille lähteviä nuoria.
– Ville ajoi Pyhäjärveltä Ouluun kaveriksi jakamaan makkaraa, jota jaoimme yöhön asti. Hän kohtasi nuoria makkaranjaon yhteydessä, ja pyysi puolueen jäseneksi. Hyvä esimerkki siitä, miten kohtasi ihmisiä.
– Hänellä oli voimakkaat mielipiteet, ja aina joskus olimme eri mieltä asioista, mutta se ei muuttanut yhteydenpitoa. Hyvin pystyttiin yhteistä politiikkaa tekemään, Oinas-Panuma sanoo.
Paikallisuus, Pohjois-Pohjanmaa ja Pyhäjärvi olivat Mykkäselle tärkeitä. Pitkäaikainen keskustavaikuttaja, puoluevaltuustossa pitkään toiminut pyhäjärveläinen Jukka Tikanmäki muistaa Mykkäsen ahkerana paikkakuntansa puolustajana.
– Aktiivinen ja periaatteellinen. Kun Ville otti tehtävän tehtäväkseen, hän ajoi sitä aktiivisesti eteenpäin. Paljon keskustelimme aina asioista, miten niitä edistettäisiin, ja kun Ville muodosti kannan, hän todella edisti sitä. Hän halusi vaikuttaa tämän alueen asioihin monin eri tavoin.
– Hän otti selvää asioista ja vaikutti sen pohjalta. Hän halusi keskustella eri ihmisten kanssa aika paljon. Täälläkin hän ehti olla kunnallisjärjestön puheenjohtaja.
Tikanmäki kertoo Mykkäsen olleen Pyhäjärvellä merkittävä nuorten aktivoija. Hän ei noussut valtuustoon, mutta pääsi varasijalle. Ennen kaikkea Mykkänen sai aikaan nuorten kiinnostuksen paikallisia asioita ja politiikkaa kohtaan.
– Jäsenien määrä kasvoi Villen ansiosta. Saa nähdä, miten se näkyy seuraavissa kuntavaaleissa.
Vuonna 2021 kuntavaaleissa tuli keskustalle tappiota valtakunnallisesti, mutta Pyhäjärvellä osin Mykkäsen ansiosta keskusta nosti ääniosuuttaan.
Politiikan ohella Mykkänen harrasti esimerkiksi metsästystä, Tikanmäki kertoo.
Mykkänen oli myös aktiivinen reserviläinen. Ukrainaan hän lähti loppuvuodesta 2023.