Kulmuni kysyy perussuomalaisilta: Eikö duunari ansaitse enää erikoissairaanhoitoa?
Kun meillä on nyt olemassa tietoa vaalikauden 2015-2019 erikoissairaanhoidon keskittämisen tuloksista, joilla tavoiteltiin säästöjä, joita ei tullut, pitäisi tämän hallituksen ymmärtää, että pienten sairaaloiden alasajo tulee ainoastaan heikentämään tilannetta entisestään, europarlamentaarikko Katri Kulmuni toteaa.
Kulmuni puhui kotiseudullaan Kemin Keskustan 50-vuotisjuhlassa Kemin Meripuistossa lauantaina. Hän moitti tiedotteen mukaan Suomen hallitusta erityisesti siitä, että se keskittää Euroopan harvimpaan asutussa maassa sairaalapalveluita tavalla, joka heikentää ihmisten hoitoon pääsyä eikä tuo säästöjä.
– Sosiaali- ja terveysministeriössä on vuosia ollut vahva halu keskittää palveluita suuriin yksiköihin, mutta nyt jopa maan suurin sairaala HUS on vähän väliä otsikoissa esimerkiksi osaajapulan takia. On kestämätöntä, että hallitus ajaa alas pieniä yksiköitä eikä suurempia saada sen paremmin toimimaan.
– Kokoomukselta osaa odottaa tällaista palveluiden alasajoa, mutta onhan tämä aivan täysin päinvastaista kuin perussuomalaisten vaalipuheet vielä ennen eduskuntavaaleja, Kulmuni kommentoi tiedotteen mukaan.
Kemissä kaikki puolueet vasemmalta oikealle ovat tehneet työtä paikallisten sairaalapalveluiden puolesta ja ovat halunneet ne aina turvata, Kulmuni korostaa.
– Tämän perinteen rikkoo nyt vahtivuorollaan perussuomalaiset. Miten perussuomalaiset selittävät sen, että yhdessä Suomen teollistuneimmassa kaupungissa ei duunari enää vaativan tason erikoissairaanhoidon palveluita ansaitsekaan?