USU: Yli 40 prosenttia suomalaisista tunnustaisi Palestiinan valtion
Suomalaisista 41 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen pitäisi tunnustaa Palestiinan valtio. Asia selviää Uutissuomalaisen tuoreesta gallupista.
Vastaajista 17 prosenttia vastustaa tunnustamista ja 42 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.
– Olen yllättynyt, kun ottaa huomioon, että meidän ulkopoliittinen johtomme ei ole kannattanut tunnustamista, sanoo Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Uutissuomalaiselle.
Juusolan mukaan ulkopoliittisen johdon haluttomuus tunnustaa Palestiinan valtiota perustuu Suomen hyvin varovaiseen linjaan.
Palestiinan on tunnustanut yli 140 maata. Viimeksi näin tekivät toukokuussa Norja, Irlanti ja Espanja sekä kesäkuussa Slovenia.
Tieto ykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi kesäkuussa tuhat suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.