Vihreyden alkuperä
Muistan, kun joskus 70-luvulla oli keskustan vaaliteemana: Keskusta – vihreämpi yhteiskunta. Noista ajoista ovat mielipiteet muuttuneet siten, että keskustaa ei enää mielletä vihreäksi puolueeksi. Korkeintaan AIV:n vihreäksi.
Mikä sitten on se, jota tänä päivänä kutsutaan vihervasemmistoksi? Vasemmistoliiton väri on aina ollut punainen, mutta jostain syystä he haluavat kutsua itseään vihervasemmistolaisiksi. Laajemmin tällä termillä tarkoitetaan myös SDP:tä, ja varsinaisia vihreitä, jotka kuitenkin aika ajoin sanoutuvat irti vasemmistolaisuudesta. Itse vihreitä voidaan pitää pääkaupunkiseudun puolueena, ja onpa heitä tästä syystä kutsuttu myös betonivihreiksi.
SDP:n kannatus taas on aina ollut alhaista juuri maaseudulla, eli siellä, missä on vihreyden alkuperä. Vasemmistoliitolla sentään on myös maaseudun kannatusta, mutta punavihreydestä puhuminen on silti jotenkin keinotekoista. Samoin itse vihreiden kannattajat asuvat suurimmaksi osaksi siellä, missä ei ole ollenkaan vihreää.
Onko siis keskusta menettänyt näin puolueensa värin, ja olisiko asiasta aikoinaan pitänyt käydä jopa oikeutta? Nyt on vihreällä kartalla tungosta.
Olavi Simula
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa:https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/