Katainen EU-parlamentin keskiryhmän maatalousvastaavaksi
Europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk./Renew Europe) on valittu Renew- eli Uudistuva Eurooppa -ryhmän koordinaattoriksi maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokuntaan (AGRI).
Koordinaattorin roolissa Katainen toimii poliittisen ryhmänsä päävastuullisena jäsenenä maatalouden ja maaseudun kehittämisen asioista. Jatkossa hän johtaa ja koordinoi ryhmänsä maatalouspolitiikkaa sekä AGRI-ryhmänsä toimintaa ryhmän sisällä, edustaa ryhmää ulospäin ja neuvottelee muiden parlamenttiryhmien kanssa valiokunnassa käsiteltävistä asioista ja neuvotteluvastuista.
– Olen innoissani uudesta roolistani koordinaattorina ja kiitollinen kollegoideni minulle osoittamasta luottamuksesta. Ruokaturvaan ja huoltovarmuuteen on vihdoin kiinnitetty laajempaa huomiota, Katainen korostaa tiedotteessaan.
– Maatalouspolitiikka vaikuttaa laajalti paitsi viljelijöihin, myös yhteiskuntaan koko elintarvikeketjua ja kuluttajia myöten. On tärkeää varmistaa maataloustuotannon jatkuvuus sekä kannattavuuden että ilmasto- ja ympäristönäkökulmien kannalta kaikkialla Euroopassa.
Katainen kertoo asiasta myös Suomenmaan Täällä Bryssel -kolumnissaan.
– Alkavalla kaudella neuvotellaan isoista ja tärkeistä viljelijöihin ja ruokaturvaan vaikuttavista lainsäädännöistä. Ensi kesäkuussa komissio esittää uutta EU:n budjettia seuraavalle 7-vuotiskaudelle sekä uutta yhteisen maatalouspolitiikan ohjelmaa (CAP), Katainen kirjoittaa.
Maatalousvaliokunta on lakia säätävä valiokunta ja maatalouspolitiikka on EU:n budjettisektoreista suurin noin 32 prosentin osuudellaan. Unionin yhteisen maatalouspolitiikan kautta sen toimivalta ja vaikuttavuus poliittisessa päätöksenteossa on laaja.
Jo ensi kesänä komissiolta odotetaan esitystä yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) suuntaviivoista vuodesta 2028 eteenpäin, Katainen kertoo tiedotteessa.
– Työ eläinten hyvinvoinnin lainsäädännön uudistamiseksi aloitetaan heti ja syksyn aikana komissiolta odotetaan esitystä epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi sekä alkutuottajan aseman parantamiseksi. Myös metsäasiat, kuten metsien monitoroinnin lainsäädäntö, ovat vahvasti maatalousvaliokunnan käsittelyssä.
– Luonnonvara-alat on nähtävä kokonaisuutena, joka palvelee ruokaturvaa ja huoltovarmuutta ja antaa ratkaisuja myös ilmastokysymyksiin. On varmistettava, ettemme politiikan toimin luo entisestään epävarmuutta alalle. Pitkäjänteisellä ja tulevaisuuteen katsovalla politiikalla varmistamme maatalouden investoinnit, uusien sukupolvien sitoutumisen alalle sekä innovaatioiden, kuten kiertotalouden mahdollisuuksien, hyödyntämisen, Katainen linjaa.
Elsi Katainen on toiminut maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnassa koko europarlamenttiuransa ajan, vuodesta 2018, ja toimi edellisellä kaudella valiokunnan varapuheenjohtajana. Hänet valittiin koordinaattoriksi yksimielisesti ilman vastaehdokkaita.
Kataisen parlamentaarinen ura alkoi eduskunnasta vuonna 2007.
Maatalousvaliokunta kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaina 23. heinäkuuta ja valitsee puheenjohtajiston.