Yhdysvaltain salaisen palvelun johtaja myöntää viraston epäonnistuneen Trumpin suojelemisessa
Yhdysvaltain salaisen palvelun johtaja Kimberly Cheatle myöntää, että virasto epäonnistui tehtävässään estää salamurhayritys, joka kohdistui entiseen presidenttiin Donald Trumpiin.
Hänen mukaansa salamurhayritys oli salaisen palvelun merkittävin operatiivinen epäonnistuminen vuosikymmeniin.
– Yhdysvaltain salaisen palvelun johtajana otan täyden vastuun kaikista turvallisuuspuutteista, hän sanoi.
Mies ampui Trumpia kiväärillä Pennsylvaniassa kampanjatilaisuudessa 13. heinäkuuta. Yksi ihminen kuoli ja kaksi haavoittui ampumisessa. Trump sai luodista korvaansa kahden senttimetrin mittaisen haavan.
Tapaus on herättänyt runsaasti kysymyksiä tilaisuuden turvallisuudesta, ja salaisen palvelun toimintaa on arvosteltu laajasti.
Cheatle vastasi maanantaina kysymyksiin edustajainhuoneen valvonta- ja vastuukomitean kuulemistilaisuudessa.
Hän kieltäytyi antamasta yksityiskohtaisia vastauksia edustajien esittämiin kysymyksiin, mikä herätti närää sekä republikaani- että demokraattiedustajissa.
Cheatle sanoi kuulemistilaisuudessa, että salainen palvelu oli antanut Pennsylvanian kampanjatilaisuuteen ne voimavarat käyttöön, mitä siltä oli pyydetty, kertoo uutiskanava CNN.
Yhdysvaltalaismedioiden mukaan salainen palvelu oli kieltäytynyt pyynnöistä lisätä Trumpin turvatoimia tämän salamurhayritystä edeltäneen kahden vuoden aikana. Asiasta uutisoivat muun muassa Washington Post ja New York Times.
Kun asiasta oli uutisoitu nimettömiin lähteisiin pohjaten, virasto myönsi kieltäytyneensä joistakin Trumpin tiimin tekemistä pyynnöistä. Aiemmin salainen palvelu oli kieltänyt tehneensä niin.
Torjutut turvatoimien lisäämispyynnöt eivät liittyneet Pennsylvanian kampanjatilaisuuteen, jossa Trumpiin kohdistunut salamurhayritys tapahtui.
Ampuminen on herättänyt kysymyksiä muun muassa siitä, miten epäillyn ampujan onnistui avata tuli Trumpia kohti läheiseltä katolta tapahtumapaikan ulkopuolelta.
Cheatle vahvisti kuulemistilaisuudessa, että ampuja tunnistettiin epäilyttäväksi ennen kuin Trump astui lavalle, kertoo CNN.
Hän ei vastannut kysymykseen siitä, miksi katolla ei ollut salaisen palvelun agentteja. Cheatle sanoi, että salainen palvelu selvittää yhteydenpitoa eri viranomaisten välillä ja sitä, miten ampuja oli päässyt katolle.
Cheatlen mukaan tutkinta salamurhayrityksestä valmistuu kahden kuukauden kuluessa. Hän vahvisti, että salaisen palvelun suojelun kohteena olevien ihmisten turvatoimia on kiristetty tapahtuman jälkeen.
Cheatle sanoi myös, ettei hän itse ole käynyt tapahtumapaikalla salamurhayrityksen jälkeen.
Toistuvista kehotuksista huolimatta Cheatle ei aio erota tehtävästään salaisen palvelun johtajana.
Valvontakomitean puheenjohtaja, republikaani James Comer sanoi kuulemistilaisuudessa, että hän on vakaasti sitä mieltä, että Cheatlen pitäisi erota.
Myös Ohion republikaaniedustaja Michael Turner vaati Cheatlen erottamista tehtävästä.
– Sinun ei vain pitäisi erota, vaan jos kieltäydyt tekemästä niin, presidentti (Joe) Bidenin on erotettava sinut, koska hänen henkensä, Donald Trumpin henki ja kaikkien muiden suojelemiesi ihmisten henget ovat vaarassa.
Cheatle vastasi vaateisiin toteamalla, että hän on paras henkilö johtamaan salaista palvelua tällä hetkellä.