Suomalaissivustojen häirinnällä rehennelleen Venäjä-mielisen hakkeriryhmän jäseniksi epäiltyjä jäi kiinni Espanjassa
Espanjalaisviranomaiset ottivat viikonloppuna kiinni kolme ihmistä, joiden epäillään osallistuneen suomalaissivustojen verkkohäirinnällä kehuskelleen ryhmän toimintaan.
Espanjan poliisiviranomainen Guardia Civil kertoi lauantaina ottaneensa kiinni kolme ihmistä, joiden epäillään toimineen osana palvelunestohyökkäyksiä väitetysti tehtaillutta ryhmää nimeltään NoName057(16).
Kiinniotettuja epäillään uutistoimisto AFP:n mukaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä tietokonerikoksista.
Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntijan Sanna Aution mukaan on liian aikaista arvioida, onko tapahtuneella vaikutuksia ryhmän toimintaan tai palvelunestohyökkäysten määrään.
Ainakin maanantaina ryhmä on ilmoittanut uusista hyökkäyksistä sosiaalisessa mediassa.
Avoimen Venäjä-mielinen NoName057(16) on ottanut nimiinsä useita palvelunestohyökkäyksiä, joita on kohdistettu eri puolille Eurooppaa, myös Suomeen. Ryhmä on Telegram-sivujensa mukaan tehnyt Suomeen verkkohyökkäyksiä siitä lähtien, kun Suomi liittyi Natoon viime vuoden keväällä.
Edellisen kerran ryhmä otti nimiinsä Suomeen tehdyn hyökkäysten sarjan heinäkuun alussa. Tuolloin kyberturvallisuuskeskus kertoi STT:lle, että kohteina olivat muun muassa valtiovarainministeriö, Verohallinto, OP Ryhmä sekä Suomen Pankki.
Palvelunestohyökkäyksessä kohdesivustolle ohjataan niin paljon verkkoliikennettä, että sivusto hidastuu tai lakkaa toimimasta hetkellisesti kokonaan. Kyse on poliisin mukaan yleisestä verkkorikollisuuden muodosta.
Tietoturva-asiantuntija Sanna Autio Traficomin kyberturvallisuuskeskuksesta kertoo STT:lle, että NoName057(16)-ryhmän nimiinsä ottamien hyökkäysten vaikutukset ovat organisaatiosta riippuen Suomessa vaihdelleet.
– Kun hyökkäykset alkoivat viime vuonna, niin niillä oli enemmän vaikutuksia. Silloinhan myös Traficomiin kohdistettiin palvelunestohyökkäyksiä, hän sanoo.
Ryhmä ei ole missään vaiheessa varsinaisesti salaillut väitettyjä kohteitaan tai motiivejaan, vaan se on säännöllisesti tiedottanut niistä omilla kanavillaan. Ryhmä esimerkiksi kuvailee Natoa russofobiseksi, ja se on julkaissut tietoja Suomeen kohdistuneista hyökkäyksistä silloin, kun Suomi on tehnyt Venäjän edun vastaisia päätöksiä.
Ryhmä kohdisti väitetysti Suomea vastaan hyökkäyksiä esimerkiksi silloin, kun Venäjän kilvissä olevien henkilöautojen pääsy Suomeen kiellettiin.
Väitettyjen hyökkäysten edetessä NoName-ryhmän nimiinsä ottamien hyökkäysten vaikutukset ovat Suomessa jääneet Aution mukaan vähäisiksi ainakin niillä organisaatioilla, jotka ovat usein joutuneet ryhmän väitettyjen hyökkäysten kohteeksi. Syynä on Aution mukaan se, että organisaatiot ovat varautuneet hyökkäyksiin hyvin.
– Ylipäätään palvelunestohyökkäykset ovat sellaisia, että niistä ei kauhean pitkäkestoisesti haittaa aiheudu, hän sanoo.
Viikonlopun kiinniotoista Kyberturvallisuuskeskus on Aution mukaan julkisten tietojen varassa eikä keskus kommentoi niiden vaikutuksia Suomeen. Hänestä uutinen on hieno osoitus siitä, että kyberrikollisia saadaan vastuuseen.
Viikonloppuna AFP kertoi, että epäillyistä kaksi otettiin kiinni Etelä-Espanjassa Huelvan ja Sevillan kaupungeista ja yksi Baleaarien saarilta. Epäiltyjen kansalaisuuksia ei julkaistu. Keskusrikospoliisista ei maanantaina kommentoitu STT:lle kiinniottoja tai niiden vaikutuksia.