Kannattaako koiraa päästää uimaan, vaikka se kuinka pyytäisi? – Riskit on tärkeää ennakoida
Etenkin helteillä koiranomistaja haluaisi mielellään päästää lemmikkinsä virkistäytymään järviveteen. Tämä voi joissain vesistöissä olla kuitenkin vaarallista.
Agria Eläinvakuutus muistuttaa tiedotteessaan, että sinilevä on koiralle myrkyllistä. Sinilevävesille koiraa ei pitäisi siis missään tapauksessa päästää uimaan tai juomaan.
– Uiminen voi aiheuttaa koiralle myös muita ongelmia, vaikka sinilevää ei vedessä olisikaan. Koirat eivät aina osaa omaehtoisesti pitää taukoja, joten uimisen määrää kannattaa rajoittaa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi, tiedotteessa kerrotaan.
Koiran turkki ei saisi myöskään olla jatkuvasti märkä.
– Kostea ja märkivä ihotulehdus on yleinen vaiva erityisesti runsasturkkisilla roduilla. Lievä hot spot (-tulehdus) voidaan hoitaa kotona, mutta usein vaiva vaatii eläinlääkärin hoitoa. Hot spot -ihotulehdus ilmestyy usein äkillisesti ja on yleisin kesällä, kun koirat viettävät paljon aikaa vedessä eikä turkki pääse välillä kuivumaan.
Turkki tulee leikata Agria Eläinvakuutuksen mukaan pois tulehtuneelta alueelta ja sen ympäriltä, jotta saadaan selville, kuinka laajalle tulehdus on levinnyt.
Yhtiön mukaan yleinen vaiva on myös koirien vesihäntä.
– Vesihäntä on hännänjuuren hermojen tulehdus. Tulehdus aiheutuu koiran takaosan altistuessa pitkään kylmälle. Vesihäntä on koiralle kivulias; koiran häntä ja takapää ovat kosketusarkoja ja koiran voi olla vaikea istuutua alas. Narttukoiran voi olla tulehduksen vuoksi vaikea virtsata. Häntä roikkuu yleensä velttona alaspäin.
Vesihäntä uusiutuu helposti, mutta häviää useimmiten itsestään muutamassa päivässä. Kovien kipujen tilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.