Saamelaiskäräjien hallitus sai 22 oikaisuvaatimusta vaalituloksesta
Saamelaiskäräjät
Saamelaiskäräjien hallitus on saanut 22 oikaisuvaatimusta uusittujen vaalien tuloksesta, kertoi Saamelaiskäräjät tiedotteessa maanantaina.
Oikaisuvaatimuksia on voinut toimittaa kahden viikon ajan. Uusittujen vaalien tulos julkaistiin 3. heinäkuuta.
Saamelaiskäräjälain mukaan oikaisuvaatimuksen hallitukselle voi tehdä äänioikeutettu, joka katsoo, että esimerkiksi vaalilautakunnan päätös vaalituloksen vahvistamisesta on vastoin lakia.
Saamelaiskäräjien hallitus kertoo käsittelevänsä oikaisuvaatimukset kiireellisesti ja viimeistään ennen vaalivuoden loppua.