Kaikkonen: Vaikea, mutta eiköhän silti oikea – keskustalaiset pitävät Bidenin ratkaisua odotettuna
Yhdysvalloista kantautunut uutinen istuvan presidentin Joe Bidenin luopumisesta jatkokauden tavoittelusta kerää ymmärrystä ympäri maailman.
Yhdysvaltojen presidentin virkaa pidetään maailman vaikutusvaltaisimpana. Uusi presidentti valitaan marraskuussa ja hän astuu virkaansa ensi vuoden tammikuussa. 81-vuotiaan Bidenin korkea ikä muodostui lopulta esteeksi jatkoon pyrkimiselle.
Suomessa keskustalaiset poliitikot ymmärtävät Bidenin ratkaisua. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen uskoo, ettei päätös syntynyt tuosta vain.
– Päätös oli varmasti vaikea, mutta eiköhän silti oikea, Kaikkonen kirjoittaa X-viestipalvelussa.
Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen Mikko Savola (kesk.) katsoo, että nyt avautuu mahdollisuus uuden polven esiin nousemiselle.
– Ainut oikea ratkaisu. Biden on hyvä mies, mutta luonnolliset syyt, eli ikä alkoi painamaan. Nyt Demokraateille ehdolle uuden sukupolven kandidaatti niin rapakon takana on jälleen uusi mielenkiintoinen vaalitilanne.
Kaikkonen ja Savola ovat molemmat puolustusministereinä olleet paljon tekemisissä Yhdysvaltoihin liittyvien asioiden kanssa.
Ulkopolitiikassa profiloitunut keskustaedustaja Jouni Ovaska kommentoi luopumisuutisen olevan ”kova ja odotettukin”. Hän antaa myös ymmärtää keskemmällä olevien demokraattien osakkeiden parantuneen oikeistokonservatiivisen republikaanipuolueen Donald Trumpia vastaan.
– Toivoa on.
Monissa muissakin puolueissa Bidenin ratkaisua pidetään oikeana ja hänen menneestä työstään kiitetään. STT:n mukaan RKP:n europarlamentaarikko Anna-Maja Henriksson korostaa Bidenin merkittävää roolia Suomen Nato-tiellä ja kokoomuksen työministeri Arto Satonen katsoo Bidenin Yhdysvaltojen olleen erinomainen kumppani liittolaismailleen.
Presidentti Alexander Stubb kertoo STT:n mukaan Bidenin kauden jäävän Suomessakin historiaan.
– Sen aikana meistä tuli Nato-liittolainen, presidentti Bidenin vahvalla tuella ja myötävaikutuksella, Stubb kommentoi tietotoimistolle lähettämässään lausunnossa.
Lausunnossaan Stubb kertoo tulevansa työskentelemään läheisenä liittolaisena Yhdysvaltain presidentin kanssa ennen vaaleja ja niiden jälkeen.