Harjaamatta jätetyt hampaat voivat johtaa koiran lopettamiseen
Koirien hampaiden hoidon merkitys tulee monille koiranomistajille yllätyksenä, arvioi eläinlääkäripraktiikka FirstVetin maajohtaja Maiju Tamminen.
– Ei ole mitenkään tavatonta, että iäkäs koira lopetetaan siksi, että se tarvitsisi kallista hammasremonttia, johon omistaja ei enää halua lähteä. Se on todella harmillinen syy, Tamminen sanoo STT:lle.
Vakuutus ei lähtökohtaisesti korvaa koirien hammashoitoon liittyviä kuluja, ellei kyse ole esimerkiksi tapaturmassa lohjenneesta hampaasta. Tammisen mukaan moni koiranomistaja ei tule ajatelleeksi sitä, kuinka hampaita harjaamalla voidaan ennalta ehkäistä tulevia kulueriä. Jos hampaita ei hoideta, koiraa voi odottaa tuhansien eurojen hammasremontti.
Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio pitää koirien hampaiden säännöllistä puhdistuttamista eläinlääkärillä tärkeänä, vaikka monelle se on kustannuskysymys. Sainion mukaan kaikilla koiranomistajilla tulisi olla hieman rahaa sivussa yllättäviä eläinlääkärikustannuksia varten.
– Hampaiden säännöllinen hoito eläinlääkärillä on aika kallista. Hampaat olisi kuitenkin hyvä tarkastaa jokaisen eläinlääkärikäynnin yhteydessä, Sainio sanoo STT:lle.
Usein koirilta joudutaan poistamaan hampaita. Koiran hampaita poistetaan aina nukutuksessa, ja tämä voi Maiju Tammisen mukaan maksaa useita satoja euroja yhtä hammasta kohden.
– Monesti koira viedään ensimmäisen kerran hammashoitoon parin vuoden iässä, ja silloin tilanne voi olla jo todella huono, mikäli hampaita ei ole harjattu. Silloin hampaita poistetaan. Voi olla nuoriakin koiria, joilta on suurin osa hampaista poistettu, Tamminen sanoo.
Harjaamattomista hampaista koirille aiheutuvat terveyshaitat ovat Tammisen mukaan kaikkien eläinlääkärien tunnistama ja todella yleinen ongelma.
– Kyllä vähemmistössä ovat ne koirat, joilla ei tule hammasongelmia, jos hampaita ei harjata, Tamminen sanoo.
Tammisen mukaan koirilla hampaiden kiinnityskudoksen tulehdus eli parodontiitti on hyvin yleinen vaiva. Se syntyy sitä kautta, että koiran hampaita ei puhdisteta. Hoitamattomana tulehdus voi levitä pahasti koiran leukaluuhun saakka, jolloin nuorikin koira joudutaan yleensä lopettamaan.
Sainion mukaan parodontiitti voi kehittyä koiralle hyvinkin nopeasti, ja tilanne voi huonontua huomaamatta.
– Hammasvaivoista kärsinyt koira tulisi kyllä vähintään puolen vuoden välein käyttää eläinlääkärin tarkistuksessa, Sainio sanoo.
Sainion mukaan koiran hampaita tulisi harjata vähintään viikoittain.
Hampaiden puhdistukseen tarkoitettujen makupalojen ja puruluiden pureskeleminen ei riitä korvaamaan hampaiden harjausta.
– Toisaalta pelkkä harjauskaan ei riitä, koska hyvin harva koira antaa harjata hampaansa myös suun sisäpuolelta. Siksi koira pitää käyttää vähintään vuosittain hammaskiven poistossa, koska sitä kyllä tulee. Hammaskiveä tulee hitaammin, jos hampaita harjataan, Tamminen arvioi.
Pienillä koirilla hammasvaivat ovat Tammisen mukaan yleisempiä kuin isoilla koirilla. Niiden kallo on usein jalostettu niin pieneksi tai lyhyeksi, että kaikki koiran hampaat eivät mahdu sen suuhun.
– Hampaita saattaa silti olla normaali määrä, mutta ne eivät mahdu. Ne saattavat olla suussa aika vinksin vonksin. Sellaista suuta on ihan todella vaikea pitää terveenä.