Selvitys: Britannian koronapandemiatoimet kärsivät brexit-valmisteluista
Britanniassa EU-eron valmistelut vaikuttivat siihen, ettei maa ollut valmistautunut maailmanlaajuiseen koronapandemiaan, todetaan vasta julkaistussa julkisessa selvityksessä Britannian koronatoimista ja niiden vaikuttavuudesta.
Torstaina julkaistun raportin mukaan Britannia oli myös keskittynyt liikaa influenssan puhkeamiseen, mikä johti väärään pandemiaan valmistautumiseen.
Selvitystä johtanut eläköitynyt vanhempi tuomari Heather Hallett esittää selvityksessä tiukkaa kritiikkiä maan pandemiavalmiudesta.
Selvityksen mukaan jotkin pandemiavalmiuteen liittyvät tehtävät kärsivät siitä, että resursseja ohjattiin uudelleen hallituksen valmiussuunnitelmaan, jolla varauduttiin Britannian eroon Euroopan unionista ilman sopimusta.
Johtopäätösten mukaan valmistautumista vaikeutti myös sokkeloinen byrokratia.
Hallett vaatii selvityksen myötä suurta remonttia maan valmiuden parantamiseksi vastaavien hätätilojen varalta. Selvityksen suosituksiin kuuluvat maan siviilihätävalmiuden yksinkertaistaminen, maanlaajuiset valmiusharjoitukset vähintään joka kolmas vuosi ja kansallisen elimen perustaminen valvomaan valmiustoimia.
Britannia kärsi koronaviruspandemian aikana eurooppalaisittain korkeasta kuolleisuudesta. OECD:n tilastojen mukaan maan koronaviruskuolleisuus oli vuosina maaliskuusta 2020 lokakuuhun 2022 noin 3 000 miljoonaa henkilöä kohden. Suomen vastaava luku oli noin 1 500.
Silloisen pääministerin Boris Johnsonin hallitusta arvosteltiin siitä, ettei se ottanut koronaviruksen uhkaa vakavasti pandemian alkuvaiheessa.
Selvitystä varten kuultiin muun muassa tutkijoita, virkamiehiä ja poliitikkoja, mukaan lukien Johnsonia ja entistä terveysministeri Matt Hancockia.