Läntiseen Suomeen paikoin rankkoja sateita sekä ukkosta – muualla Suomessa saadaan nauttia aurinkoisesta kesäkelistä
Tänään on luvassa voimakkaita sateita maan etelä- ja länsiosiin. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela arvioi STT:lle, että sateet voivat olla päivän aikana kuurotyyppisiä ja myös ukkosta voi esiintyä.
– Sateet voivat olla paikoin rankkoja. Jos voimakkaat rankkasateet osuvat kaupunkialueelle, kaduille voi kertyä isoja määriä vettä, mikä voi aiheuttaa ongelmia, sanoo Korpela.
Muualla Suomessa vältytään tänään sateilta, sillä Ilmatieteen laitos lupailee aurinkoista kesäkeliä itäiseen ja pohjoiseen Suomeen.
– Lämpötilat nousevat siellä reilusti yli 20 asteeseen. Hellerajat ylittyvät myös varmaan Pohjois-Pohjanmaan seudulla. Lisäksi pohjoiseen Lappiin on luvassa varsin korkeita lämpötiloja.
Sateita aiheuttava matalapaine valtaa huomenna suuremman osan maasta. Sateita ja ukkosia voi esiintyä huomenna maan etelä- ja keskiosissa.